Anna lahjaksi itse tehtyä, kierrätettyä tai jotain aineetonta – Tanja Yli-Tokola antaa vinkkinsä ekologiseen jouluun
Lasten riemu ilahdutti Kajaanin joulunavauksessa – katso, kuinka joulupukki pisti torilavalla tanssiksi
”Kyllä joistakin perinteistä on hyvä pitää kiinni” – Raatihuoneentorilla julistettiin joulurauha Kainuuseen
Rosolli päätyi hitaasti kainuulaisten joulupöytiin, koska yksi ainesosa tökki – näin jouluna syötiin ennen vanhaan
Lasten itsenäisyyspäivän juhlaan osallistuvat kajaanilaiset Vilma ja Tooru arvostavat Suomea – juhlasta suora lähetys
Kuhmolaiset ’’bestikset’’ kutsuttiin Lasten itsenäisyyspäivän juhlaan Helsinkiin – eniten jännittää kättely
Osa harrastajista on joutunut jäämään pois suosituilta keramiikkakursseilta – Näin voit tehdä keramiikkaa kotona tai yhteistiloissa
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”