Paltamoon suunnitellun biometanolilaitoksen verohyvitys voi kiinnostaa sijoittajia – ympäristölupa hakuun piakkoin
Kysyntää ei ole ollut tarpeeksi – raskaan liikenteen kaasun ja sähkön jakelupisteitä on Kainuussa tarjolla vähän
Kymmenien miljoonien eurojen hanke muuttuu Kajaanissa purkutyömaaksi – St1 purkaa siilot ja säiliöt Renforsin rannasta
Biokaasulle jää rooli raskaassa liikenteessä – Kaikilla biopolttoaineilla on ympäristövaikutuksia, mutta pienimmät kotimaisella biokaasulla
Paltamoon suunnitteilla olevan biometanolitehtaan prosessi on puhdas, vakuuttaa toimitusjohtaja: "Oulujärveen ei tule päästöjä"
Ekokymppi suosittelee muovipusseista luopumista biojätekäytössä – Kainuun biojäte menee ensi vuodesta alkaen Oulun sijaan Kiteelle
Loisteen toimitusjohtajaksi Lasse Aarnio – yhtiö selvittää tuulivoiman tuottamista Kainuussa ja paikallisen puupolttoaineen hankkimista
Bioetanolissa pienin askelin eteenpäin St1:n Kajaanin jalostamolla – Kesällä metaani muuttuu hyötykäyttöön energiaksi
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Rami Karjalainen edustaa Otanmäen koulua Nuorten parlamentissa – oppilaat haluavat esittää kysymyksen Googlen datakeskuksesta