Hyvinvointialueen toimialuejohtajat aloittavat jo tämän vuoden puolella – Halonenkin ottamassa virkaa vastaan, vaikka on ehdolla toisaalle
Hyvinvointialueen toimialajohtajiksi haastatellaan ensi viikolla 19 hakijaa – valintaryhmää johtava Heikki Huotari: "Erittäin paljon erittäin hyviä hakijoita"
Koronatilanne rauhallinen, mutta uhka yhä olemassa – odotettavissa tartuntapiikki kesätapahtumien jälkeen
Mistä uusia säästöjä? – Korona maksoi Kainuun sotelle parissa kuukaudessa ylimääräisiä miljoonia, ja viikonloppujen vastaanotot kunnissa ovat osoittautuneet kalliiksi
Hoitajalakon toinen vaihe peruuntui: Oys alkaa palauttaa normaalia toimintaa, Oysin ja Kaksin välisiä potilassiirtoja ei ole tarpeen jatkaa – Hoitajajärjestöt valmistautuvat joukkoirtisanoutumisiin
Koronaepidemia kiihtyy Kainuussa – keskiviikkona korkein päiväkohtainen tartuntalukema koko pandemian ajalta
Koronaepidemia Kainuussa jatkuu edelleen voimakkaana – Tiistaina positiivisia tuloksia ilmoitettiin lähes kaksisataa, tartuntoja useissa hoivayksiköissä
Koronatartuntoja ja altistumisia kajaanilaisissa päiväkodeissa – Kriittisten toimintojen ylläpitoon kohdistuu soten mukaan erityistä huolta – Omikron varmistunee vasta viikkojen päästä
Lauantaina Kainuussa ilmi 96 koronatartuntaa – Määrät ennätyksellisiä, kokoontumisrajoitukset voimassa – Tartunnanjäljitys siirtyy pääosin tekstiviesteihin
Perjantaina todettu 149 koronatartuntaa – Terveysjohtaja: "Vetoamme voimakkaasti kaikkiin, että yhtään ylimääräistä riskiä ei otettaisi" – Tartunnat erittäin voimakkaassa kasvussa, jäljityksessä siirrytään myös tekstiviesti-ilmoituksiin
Kainuun soten johtajaylilääkäri: Kajaanin ylepolin resurssipula kriittinen – Uuden hoitomallin osuutta työntekijöiden lähtöihin on vaikea todentaa
Kainuussa seurataan nyt tarkasti, joudutaanko kainuulaisten leikkauksia perumaan koronan vuoksi Oulun yliopistollisessa sairaalassa
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
”On hienoa, että meidän presidenttiparimme arvostaa tätä meidän tekemäämme työtä” – Sinisessä puvussa Linnan juhliin lähtevä kajaanilainen Kaisa Kesti edustaa ylpeänä opettajia
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen