Sorsasaaga jatkuu: kaupunginhallitus siirsi aloitteen sorsien talviruokinnasta uudelleen ympäristötekniseen lautakuntaan
Kajaani varaa pääkirjaston remonttiin 8,5 miljoonaa euroa ja odottaa, että pääsisi julkistamaan vielä ainakin yhden uuden datakeskuksen nimen
Kajaanista Kekkos-kaupunki, joka on pelottomin, överein ja yrittäjälähtöisin – neljän vaikuttajan puheenvuorot vaativat rohkeutta Kajaanin strategiaan
Kuhmon kaupunginjohtaja Juhana Juntusen mieleenpainunein kesälomamuisto liittyy automurtoon Tallinnassa
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota