Suomussalmella havaittu lasten tulirokkotartuntoja – tulirokkoepäily edellyttää aina välitöntä lääkärissäkäyntiä
Uusia tuberkuloositartuntoja ei ole ilmennyt: ”Onneksi kyseessä on tauti, joka tarttuu huonosti terveeseen ihmiseen”
Nostalgia: Polio vei koko Suomen sokeripalajonoon – kajaanilainen koulupoika kuoli, kun epidemia ehti levitä
Korona-ajasta oli jotain hyötyä jatkuvasta nuhasta kärsiville – Näin Riina-Maria Rissanen helpottaa oireiluaan
Korona- ja influenssarokotukset saatavilla vain ajanvarauksella – Kainuun hyvinvointialue aloitti rokotukset edellisvuotta aiemmin
Kainuussa aletaan tarjota RS-viruksen estolääkettä vastasyntyneille ja vauvoille – ”Riski on suurimmillaan alle kolmen kuukauden ikäisillä”
Edelleen satoja sairaana Kainuun prikaatissa, hyvinvointialueelta kerrotaan tilanteen vähän helpottaneen
Unelma muuttui painajaiseksi: Ari Morkon talo purkukuntoon vesivahingon takia — ”Haju voimistui ja voimistui, me ajateltiin, että ei täällä voi olla”
Robotit alkavat kuljettaa ruokaostoksia Kajaanissa ensi maanantaista lähtien – mitä robotin säiliöön mahtuu?
Talkooväki kunnosti jäiden kurittaman Ärjän laiturin - ”Oulujärven vesistömatkailun olosuhteiden kehittäminen on tärkeä tavoite veneilyseuroille”
Näin saat kukkaloiston koko kesäksi - Lue puutarha-asiantuntijan vinkit kesäkukkien valintaan ja hoitoon