Työttömien määrä vähenee Kainuussa kolmanneksi nopeimmin, mutta maan tilanteessa ei vieläkään ole hurraamista
Kainuun työttömyys parempaan suuntaan, mutta haasteita on silti – työpaikkojen määrä supistui Kainuussa neljänneksi eniten
Työllisyyspalveluissa olevien kainuulaisten määrä tippui ennätystahtia, mutta työttömyys ei ole silti kadonnut
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Laura Malmivaara kiertää Kajaanissa lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Rami Karjalainen edustaa Otanmäen koulua Nuorten parlamentissa – oppilaat haluavat esittää kysymyksen Googlen datakeskuksesta