Tapio Ketolan muistisairaus alkoi kohtauksella Vuokatin-lomareissulla: ”Jos olisin yksin, olisin aivan hukassa”
Parantumatonta tautia sairastava Sanna Laakkonen on suunnitellut tekstit omaan hautakiveen ja kertoo kirjeessään, kuinka häntä tulisi hoitaa
Muistisairaan asioita hoitanut sukulainen tuomittiin törkeästä kavalluksesta – Tällaiseen rahankäyttöön edunvalvontavaltuutus ei oikeuta
Aivot tarvitsevat lepoa myös päivällä – Näin opettelet palautumaan vähitellen, jos hermosto on tottunut kiireeseen
Tarja Junkkilan piti lähteä aamulla töihin, mutta hän näkikin elämänsä muuttuneen lopullisesti: "Kaikki tippui vain käsistä"
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Rami Karjalainen edustaa Otanmäen koulua Nuorten parlamentissa – oppilaat haluavat esittää kysymyksen Googlen datakeskuksesta