Hyvinvointi
Lihavuusleikkaus pienensi vaatekokoa reilusti: ”Tärkeintä on, että olo on kevyempi ja elämä helpompaa”
Annika Saukkoriipi on laihtunut tähän mennessä 25 kiloa ja saanut paljon enemmän kuin uuden vaatekoon. Nyt hän jaksaa liikkua ja uskoo tulevaan.
Joulukuun 17. päivä vuonna 2024 oli käännekohta Annika Saukkoriipin elämässä. Närästys ja osa mahalaukkua jäivät leikkauspöydälle.
– Se oli yksi vaivoista, josta kärsin pitkään.
Saukkoriipi oli myös haaveillut, että voisi vielä pitää mekkoja. Painon pudottua ja kesän tultua hän toteutti haaveensa ja o