Urheilu

Sotkamon Jymyn Veeti Viippola on ikäluokkansa Suomen kärkinimiä suunnistuksessa ja hiihtosuunnistuksessa.

Jymyyn siirtynyt huippulahjakas suunnistaja suuntaa haastamaan Euroopan parhaita – ”En ota paineita tuloksesta”

Huhtikuussa Sotkamon Jymyn riveihin vaihtanut Veeti Viippola on ikäluokkansa kotimaisia kärkinimiä suunnistuksessa. Hän suuntaa kesäkuun lopulla alle 16-vuotiaiden EM-kisoihin.

Ei ole aivan jokapäiväistä, että kainuulaisen suunnistusseuran edustaja valitaan arvokisoihin.

Edellisen kerran näin oli käynyt 1990-luvulla, kun Kajaanin Suunnistajia edustanut Paula Haapakoski kisaili nuorten maailmanmestaruuskisoissa.

Kainuulaislähtöisiä suunnistajia on ollut kansainvälisissä arvok

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä