Paikallisuutiset

Kesätyöpaikkoja tänä vuonna hyvin tarjolla – Joillakin työpaikoilla haut ovat jo päättyneet, Kainuun sotella kesätyöntekijöiden rekrytointi on aloitettu jo viime syksynä

Kesätöiden haut ovat käynnissä ja osassa työpaikoista haut ovat jo ehtineet päättyä. Esimerkiksi Osuuskauppa Maakunnan kesätyöhakuaika on ohi, mutta valinnat ovat vielä kesken.

Henkilöstöpäällikkö Pia Tuomivaaran mukaan nuorten alle 18-vuotiaiden osalta hakijoita oli paljon enemmän kuin aikaisempina

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä