Koti-Kajaani
Kuuloluuri: Kuinka Mersu pestään oikeaoppisesti?
"Tiedoksi sinulle, koiranomistaja, se häkissä asuva koirasi haukkuu päivät ja yöt läpeensä, kun et ole paikalla. Pidä haukkuva koirasi edes yöt sisätiloissa, jotta me naapurit saadaan nukkua, kiitos!" väsynyt naapuri vaatii.
"Menin illalla Prismaan tarkistaakseni rengaspaineet. Rengaspaine-/lasinpesukaappi oli motissa pesussa olevan mustan Mersun takana. Koko Mersua pestiin tuulilasinpesusankolla ja pesusienellä. Odotellessani juttelin Mersumiehen kanssa ja kehuin Mersuakin edustavan liikkeen pesukonetta. Hän oli sitä mieltä, että konepesu pesee liian vähällä vedellä ja maali naarmuuntuu. No, Mersun omistajat, kummassa pesussa menee enemmän vettä ja kenen kustannuksella?" tiedustelee Tankkitäyteen.
"Kyllä vihreille käy nato. Eihän vihreet käy armeijaa", Tasi väittää.
"Aika monessa maailman maassa katujen hiekoittaminen ja eritoten niiden pesemisyritys keväisin olisi suuren luokan ympäristörikos, mutta Suomessa ja Kajaanissa ihan normaalimenoa. Mitäpä tuota kiinnittämään huomiota siihen, että tuhansia satoja kuutiolitroja vettä ruiskutetaan kaduille, tuhansia litroja polttoainetta uhrataan puhdistuskoneisiin, viemärit tukitaan hiekkamutavellillä. Liikaa on vielä resursseja maapallolla tuhlattavana", toteaa nimimerkki Ensi talvi kesärenkailla.
"Sähköpyörä ja kermakakku, paksun poijan unelma", viestijä jatkaa.
"Nato taitaa päästä Suomea rahastamaan kuitenkin, kun idässä epäonnistui. Olemmeko Suomessa poloisen asemassa, Natolle pitäisi dollareita olla, loppupelissä eivät taida auttaa!" toteaa nimimerkki Amerikkaan ei kaikki pääse.
"Yhden urheiluseuran johdolla on pysähtymisen ja ajattelemisen paikka. Miksi nuori lopettaa tai lähtee toiseen seuraan? Tällä menolla seuran toiminta supistuu ja loppuu, jos jotain ei tehdä. Jos haluat kehittyä urheilijana, on lähdettävä muualle", viestijä toteaa.
"Hoitajien lakosta. Ne saa kyllä paljon rahaa ja sillä tulee kyllä toimeen. Niitä hoitajia, jotka on lakossa ja keitä ei kiinnosta hoitaa potilaita, niin joutaakin sanoutua irti ja ottamaan luvat pois Valvirasta. Kyllä sinne on hoitajia, jos ei muuta niin ulkomailta, tulossa, ja jotka ymmärtää potilaiden aseman. Kuinka moni hoitaja ottaa ihmisten kuolemat omalletunnolleen?" soittaja toteaa.
Lähetä oma luurisi.
Koti-Kajaani julkaisee Kuuloluureja kerran viikossa verkossa. Verkossa julkaistuja Kuuloluureja ei julkaista uudestaan paperilehdessä. Oman Kuuloluurisi voit soittaa puhelinnumeroon 08 6166909 tai kirjoittaa verkkolomakkeelle .