Koti-Kajaani
Kuuloluuri: "Kylväisitte vaikka auringonkukkia"
"Oletteko Kuuloluurilaiset kuulleet tätä vitsiä: Minäkö muka tyhmä? Emmä vaan tiedä", herra vitsailee.
"Meilläkin on mökki järven rannalla, mutta kyllä me koko perhe käymme Otanmäen maauimalassa uimassa koko kesän. Siellä on maailman paras sauna, sanoi eilen Etelä-Suomesta käymässä oleva perheenisä. Allas imutetaan kerran viikossa ja reunat pestään. Uihan sinä yhdessä eläinten kakkojen ja pissojen kanssa, jopa ihmisten, siellä järvessä. En ole kuullut kenenkään harrastavan altaassa hommaa jossa tippuri tarttuisi. Varmaan valvoja ajaisi heidät maalle. Näitä ihania maauimaloita on vähän Suomessa, ulkomailla kylläkin", sanoo nimimerkki Ihanaa kesää.
"On se kumma, kun ei yhtään naapureita kunnioiteta Oulujärven mökeillä. Juhannuksenakin aloitetaan kahdeksan jälkeen aamulla nurmikkoa leikkaamaan ja koira räksyttää narun päässä tylsistyneenä. Kyllä mökkeily on mukavaa!" Kyllästynyt mökkiläinen tuhahtaa.
"Minkä takia Sotkamon Tokmanni levittää haitallista vieraslajia lupiinia kasvattamalla sitä tontillaan? Kylväisitte siihen vaikka auringonkukkia niin olisi paljon mukavamman näköistä", Tähtikuljettaja ehdottaa.
"Miksi ihmisen pitäisi elää yli satavuotiaaksi tauteineen ja kipuineen? Aiemmin 1970-luvulla normaali kuolema korjasi 60–70-vuotiaat. Tosiasia on, ettei nuorempia ikäluokkia voida hoitaa, jos uuden soten perusteella dementiaa/alzheimeria sairastavia pidetään hengissä kymmeniä vuosia kun ihmisen aivotoiminta on jo loppunut. Mihin voin ilmoittaa että "töpselini" saa vetää pois seinästä, en halua maata vihanneksena", viestijä tuumaa.
"Koko sodanjälkeisen ajan kepulaisten pääasiallinen tehtävä on ollut verovarojen nyhtäminen erilaisten "kiemuroiden" avulla. Nyt näyttää Lex Kurvinen astuvan pikavauhdilla voimaan. Opintolainat pitää antaa "anteeksi" kepulaisen palattua kotiin joksikin yöksi. Varmaan yksi yö paimenena riittää, jonka jälkeen rahat solahtaa tilille. Näin lain kirjain kotikuntaan palaamiseksi on täytetty ja lainat saatu anteeksi", nimimerkki Konstit on monet kertoo.
"Kaivelkaapa esiin viime vuoden puolella ilmestynyt Kainuun jätehuollon kuntayhtymän tiedote, jossa toimitusjohtaja "paljastaa" kuinka "paljon" erilliskerätystä jätteestä saadaan kaasua. Tulette hämmästymään. Suora lainaus: "Kainuusta tällä ketkellä kerättävästä biojätteestä saadaan liikennepolttoaineeksi kelpaavaa kaasua vajaan sadantuhannen kilometrin ajomäärää vastaava määrä". (n. kolmelle h. autolle) Paljonkohan kuskaamiseen ja jalostamiseen menee Fossiilista polttoainetta?" Vihreä siirtymä aprikoi.
"Jos pyykkejä vie ulos, ne joutuu samantien pesemään uudestaan, kun lintujen kakkaa on ja osa pyykistä katoaa kun tippuu maahan", nimimerkki Ei kannata kertoo.
Lähetä oma luurisi.
Koti-Kajaani julkaisee Kuuloluureja kerran viikossa verkossa. Verkossa julkaistuja Kuuloluureja ei julkaista uudestaan paperilehdessä. Oman Kuuloluurisi voit soittaa puhelinnumeroon 08 6166909 tai kirjoittaa verkkolomakkeelle .