Koti-Kajaani

Lukijalta: Lönnrotin yrttimaalla korjattiin satoa

Syksy on puuhakasta aikaa ja sitä se on ollut historian sivu jo satoja vuosia sitten. Aurinkoinen ja lämmin sää suosi viime sunnuntain, kun Kajaanissa Lönnrotin majalle kokoontui noin 10 henkilön porukka sadonkorjuuseen. Samassa yhteydessä suoritettiin kasvuston alasleikkaus, ja halukkailla oli mahdollisuus ottaa yrttisatoa myös kotiin vietäväksi. Paikalla oppaana oli Eljas Lönnrot -seura ry:n varapuheenjohtaja Päivi Huusko .

Yhteen ääneen toteseimme, että sadosta on kasvanut vehreä ja runsas.

"Kesä oli kuuma, joten kasteluapu oli tarpeen", sanoi Huusko ja kiitteli kolmea kesäseteleiden turvin Kajaanin kaupungin palkkaamia koululaisia sekä muutamia vapaaehtoisia, jotka vuoroviikoin kävivät kastelemassa yrttimaata.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Päivi Huuskolla on kymmenen vuoden takainen työkokemus puutarhurina ja lisäksi usean vuoden kokemus KAOn puutarha-alan opettajana Seppälästä. Niinpä hän tiesikin mistä aloittaa ja jakoi toimintaohjeiden jälkeen sadonkorjuussa tarvittavia välineitä, hanskoja ja oksaleikkureita. Työskentelyn ohessa puutarha-alan tietopankki oli avoinna ja Huusko kertoi yrteistä, marjoista, kukista ja mauste- ynnä lääkekasveista sekä niiden hyötykäytöstä. Oli, kuin olisin ollut aikamatkalla Elias Lönnrotin historiallisessa maisemassa, vaikka todellisuudessa olin muutamien kymmenien neliömetrien kokoisella aidatulla alueella.

Kun porukka hajaantui työskentelemään ja samalla katselemaan luonnon kasvuihmeitä, kertoili Huusko taimien ja pensaiden istutukseen liittyviä niksejä.

"Paikan valinta vaikuttaa tietysti kasvien menestymiseen", Huusko opasti.

Tunsin kuuluvani samaan tiedonhaluiseen peruskoululaisten ryhmään, jotka juuri edellisellä viikolla olivat opettajiensa kanssa käyneet syysretkellä tutustumassa Lönnrotin yrttimaahan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Satavarmasti lapset saivat täältä mukaansa paljon uutta käytännöllistä tietoa ja maanläheistä oppia."

Kajaanilainen Esko Pääskylä tuskin oli ensi kertaa pappia kyydissä, niin tottuneesti hän käsitteli leikkuria ja niputti lipstikka yrttiä:

"Pidän tästä ja maku houkuttaa", sanoi Pääskylä ja jatkoi, että lipstikkaa voi käyttää useisiin ruokiin, tosin sitä ei kuivattuna kaupastakaan aina löydä.

Samaan aikaan, kun Arja ja Merja Härkönen täyttivät ties kuinka monetta kompostiin menevää pussillista leikattuja kasvustoja, keräsin sekakimppua kuivakukkaorren somisteeksi ja kesämuistoksi yrttimaalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kerrotaan, että Lönnrot ei oikein viihtynyt kaupungissa josta kertoo sekin, että piirilääkäri Elias Lönnrot asui Kajaanissa oloaikanaan (1833–1853) lähes kymmenessä eri paikassa. Tunnetuimmat näistä olivat Hövelö, Polvila ja piirilääkärin itsensä rakennuttama kaupunkitalo, joka aikoinaan sijaitsi tavaratalon paikalla Kauppatorin vieressä. Elias Lönnrotin omistamista rakennuksista on jäljellä vain pieni Hauholan maja Hotelli Kajaanin pihapiirissä Onnelantien varrella.

Monien vaiheiden jälkeen tuo pieni maja on edelleen historiallinen maamerkki, joka vuosien saatossa on koonnut yhteen eri yhdistyksiä ja niiden kautta myös yksittäisiä henkilöitä ja jonka ympärillä tänäkin päivänä on arvostettu yrttimaa. Toivoa sopii, että osaisimme antaa arvoa kaikelle sille työlle, jonka lukuisat käsiparit vuosikymmenten saatossa on tehneet.

Suurkiitos Eljas Lönnrot -seura ry:lle ja sen puheenjohtajalle Lasse Lyytikäiselle , sekä Päivi Huuskolle.

Lönnrotin yrttimaan sato oli runsas.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä