Mielipiteet

Lukijan mielipide: Ihonväri ja hurmuripoika Martti

Meissä kajaanilaisissa ei ole yhtään rasismia. Eihän? Tulemme ottamaan avosylin vastaan työvoimavajetta paikkaavia maahanmuuttajia sitten kun heitä tulee – jos tulee.

Alle kolmevuotiasta tytärtä ulkoiluttaessani olen törmännyt mielestäni outoon ilmiöön: liian monet samanikäiset tai vanhemmat lapset karttavat tytärtäni tai näiden vanhemmat kiikuttavat lapsensa pois. Näin kävi Kajaanihallin tienoilla, kun kahden lapsen äiti hermostui lapsiaan "häiritsevään" jälkikasvuuni ja kiirehti Kaupunginlammen rannalta kohti Purolaa ja jupisi mennessään.

Toisen kerran Linnanvirran rannalla olevalla leikkipaikalla pärjäsimme aluksi kohtuullisen hyvin isoäitinsä kanssa leikkimään tulleen pikkupojan kanssa. Sitten paikalle ilmaantui pojan ukki, joka hetken päästä lähti juoksujalkaa kiikuttamaan poikaa halki puiston nurmikon ylös Brahenkadulle.

Tyttären pettymystä, joskus kyynelineen, on sydäntä särkevää katsoa.

Kainuulaiset lapset ovat enimmäkseen ujoja ja takertuvat mieluiten vanhempiensa kylkeen vieraita kohdatessaan. Mielestäni se ei ole synnynnäistä vaan opittua. Lasta jolla on tumma tukka ja ihonväri, jossa on ripaus malaijilaissaaristolaisen ihonväriä, pitää vältellä.

Onneksi toisinkin voi käydä. Jokin aika sitten menimme torin laidalla olevalle leikkipaikalle. Sinne ilmaantui isovanhempiensa mukana pikkupoika, joka huuteli jo kaukaa, että "siellä on pikkuneiti". Hän oli yhtä ujostelematon kuin samanikäinen tyttärenikin, ja leikki sujui hienosti. Isovanhemmat antoivat hurmuripoika Martin olla omassa elementissään. Se lämmitti enemmän kuin lokakuun alun aurinko.

Yksi paikka Kainuussa on, jossa vieras lapsi otetaan vastaan ja josta huolehditaan kuin sisaruksesta. Se on Moisiovaaran koulu. Välitunnilla eri-ikäiset oppilaat ottavat pikkutytön mukaan puuhiinsa kursailematta. Täällä oppilaat ovat hyvin sosiaalisia, kertoi opettaja.

Koulu onkin maailman paras kyläkoulu.

Ismo Heikkinen

Kajaani