Mielipiteet
Lukijan mielipide: Onko vakituisella työntekijällä enää väliä?
Koronan ja jo sitä edeltäneiden ongelmien vuoksi ollaan hoitoalalla hankalassa ja osin hyvinkin vääristyneessä tilanteessa. Ilmiö on näkynyt osin jo vuosia, mutta nyt se on entistä kipeämmin räjähtämässä käsiin. Sijaisia on hankala saada ja heistä käydään ennennäkemätöntä kilpailua ympäri maan.
Yhä hälyttävämpiä uutisia kuuluu kentältä.
Hoitajat alkavat olla niin uuvuksissa, että yhä useampi tekee päätöksen sanoa itsensä turvallisesta vakipaikasta irti ja lähteä keikkaillen tekemään täysin oman näköistään työviikkoa.
Moni tähän päätynyt kertoo, että kuorma kasvoi kestämättömän suureksi ja keikkailun tietynlainen helppous viehättää.
Keikkalainen tulee, tekee hänelle ohjeistetut perustyöt ja vakituiset työntekijät kantavat kokonaisuudesta vastuun.Yksittäisiä vuoroja tekevällä ei ole omahoidettavia ja heidän pitkäaikaiseen hoitoon liittyvää seurantaa, ei laajoja paperitöitä, ei juuri omaisten kanssa yhteydenpitoa. Ei työyksikön jatkuvan kehittämisen vaatimusta, ei paineista ja kiireestä johtuvia vuoron vaihtoja jne.
En moiti sijaisia! Ymmärrän täysin, miksi näitä ratkaisuja tehdään!
Kun ihminen tarpeeksi uupuu, hän ei enää pysty kantamaan huolta muiden jaksamisesta vaan oma napa menee edelle.
Tämä on täysin inhimillistä, koska kukaan meistä ei ole yli-ihminen.
Osa ottaa sitten rohkeamman askeleen ja lähtee keikkalaiseksi. Jopa melkoisella riskillä. Keikkaillessa kun ei nauti samaa turvaa esimerkiksi sairausloman suhteen kuin vakituisessa työsuhteessa.
Keikkailussa yhtenä isona motiivina on myös jopa korkeampi palkka ja mahdollisuus tehdä vaikka aina pyhät tuplavuoroja, jolloin yhden pitkän päivän jaksamalla saakin kerrytettyä jopa useamman tavallisen arkipäivän palkan.
Samoin nyt ymmärrettävänä, mutta huolestuttavana ilmiönä on sijaisten kalastelu suurillakin bonuksilla. Ympäri Suomen on otettu käyttöön jopa useiden satasten lisäbonukset siitä hyvästä, että sijainen ottaa vuoroja yksiköihin joihin on hankalaa rekrytoida tekijöitä.
* * *
Vakituiset tunnutaan valitettavasti unohtaneen.
Ei heille makseta bonuksia tavallisesta työvuorosta tai edes siitä, että he kantavat aivan hurjaa kokonaisvastuuta koko yksikkönsä hoitotyöstä.
Ei ole ollenkaan tavatonta, että yksikössä vuorossa on yksi vakituinen hoitaja ja esimerkiksi kolme täysin uutta keikkalaista.
Hyvässä lykyssä nämä kolme keikkalaista ovat saaneet tuntuvan bonuksen ottamalla keikan vastaan, mutta vakituinen hoitaja ei saa mitään extraa, vaikka suurimman vastuun koko vuorosta luonnollisesti kantaakin. Ei vaikka nämä henkilöt tekisivät töitä samassa yksikössä, samassa vuorossa.
Onko työnantajilla halua tehdä asialle mitään? Vai eletäänkö vain lyhytnäköisesti päivä ja viikko kerrallaan? Kunhan joku vaan saadaan töihin niin se riittää.
Nyt jo olemme pisteessä, jossa esimerkiksi monessa kunnassa ei hakijoita kaikkiin vakituisiin vakansseihinkaan enää ole. Etenkin kotihoito kärsii huutavaa pulaa hoitajista. Onko vakituisella, pitkäaikaisella hoitajalla enää mitään arvoa?
Hanna Jokinen
varapuheenjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin edustajisto29Hattula