Mielipiteet
Lukijan mielipide: Veronmaksajat tukevat ydin-, tuuli- ja aurinkovoimaa
Yhteiskunnan ei pitäisi, ainakaan tahallisesti, vääristää kilpailua. Näin ei kuitenkaan ole laita energia-asioissa, mitä jopa asiantuntijat tahallisesti piilottelevat.
Muutoin kuin tahattomasti aiheutettu vahinko on korvattava täysimääräisesti. Tämä ei kuitenkaan käytännössä koske ydinvoimaa, sillä ydinvoimaloiden puolesta vaadittu vakuutus kattaa potentiaalisesta vahingosta vain murto-osan, niiden muu vastuunkanto on käytännössä nolla.
Esimerkiksi Fukushiman ydinvoimalan vahinko oli 200-350 miljardia euroa, josta suurimman osan joutuivat maksamaan veronmaksajat, minkä seurauksena voimala sosialisoitiin.
Historian perusteella on täysin varmaa, että jossain tapahtuu ydinvahinko. Kuinka vakava, missä, milloin?
Olen sitä mieltä, että ydinvoimaa voi olla, mikäli sillä on vahinkojen varalta täysvakuutus, mukaan lukien uraanikäsittelyn koko ketju. Sama koskee niin sanottuja pienydinvoimaloita.
Jopa niin sanottu asiantuntija-professori ilmoittaa, että tuulivoima ei tarvitse yhteiskunnan tukia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä me veronmaksajat tuemme sekä tuuli- että aurinkovoimaa.
Emme tosin suoraan vaan välillisesti omistamamme verkkoyhtiö Fingridin kautta, joka maksaa tuuli- ja aurinkovoiman tarvitsevan säätö- ja reservivoiman, siis (tupla)lisäinvestointi- ja operointikulut. Lisäksi ne lisäävät päästöjä eli ilmastonmuutosta.
Lokakuun alussa Suomi julistautui kuuluvansa Neuvostoliitosta vapautuneiden valtioiden joukkoon kun se lobbasi niiden kanssa ydinvoimaa EU:lle. Samalla Suomi osoitti, että juhlapuheilla ei ole tekemistä käytännön toimien kanssa.
Tässä kuvattu on samaa kuin jänis painaa päänsä pensaaseen vaaran uhatessa. Pitäisi tunnustaa tosiasiat, muutoin parannusta ei saada aikaan. Toisaalta, onko tämä merkki epätoivosta ilmastonmuutoksen edetessä? Muttei hätää, muita keinoja on tulossa.
Kari Moilala
varatuomari
Kajaani