Kotimaa
Luonto parantaa vastustuskykyä nopeasti – Päiväkodin pihalle tuotiin kunttaa, ja lasten immuunijärjestelmä vahvistui kuukaudessa
Kokeellisessa tutkimuksessa päiväkotilasten ulottuville tuotiin metsänpohjaa, siirtonurmea ja istutuslaatikoita. Tutkimus tuloksineen oli ensimmäinen maailmassa.
Kosketus luontoon parantaa henkistä mutta myös fyysistä terveyttä. Tämä tapahtuu hyvin konkreettisella tavalla ja yllättävän nopeasti.
Tuoreen tutkimuksen mukaan elävän luonnon lisääminen päiväkodin pihassa parantaa lasten immuunijärjestelmää jo kuukaudessa.
Luken sekä suomalais- ja tsekkiläisyliopistojen kokeellinen tutkimus tuloksineen on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Tutkimus julkaistiin Science Advances -tiedejulkaisussa.
Luonto tuotiin päiväkotilasten ulottuville
Liian korkea hygieniataso ja erillisyys luonnosta köyhdyttävät ihmisen elimistön mikrobistoa. Tämä puolestaan lisää immuunijärjestelmän häiriöitä, kuten esimerkiksi allergioita, diabetesta ja keliakiaa.
Monissa tutkimuksissa seikka on näkynyt maaseudun lasten pienempänä riskinä sairastua näihin tauteihin.
Nyt sama on todettu tavallaan käänteisesti.
Suomalais-tsekkiläisessä tutkimuksessa päiväkotien asvaltoiduille, laatoitetuille ja sorapäällysteisille pihoille tuotiin elävää metsänpohjaa eli kunttaa sekä siirtonurmea. Lisäksi lapset saivat kylvää ja hoitaa istutuslaatikoiden kasveja.
Mikrobisto muuttui nopeasti
Viherkosketus monipuolisti lasten ihon mikrobistoa nopeasti, ja muutokset näkyivät myös heidän veriarvoissaan. Esimerkiksi allergioiden ja immuunivälitteisten sairauksien syntyyn yhdistetyn interleukiini-17A:n pitoisuus laski.
– Tämä tukee oletusta, jonka mukaan luontokosketus ehkäisee immuunijärjestelmän häiriöitä, kuten autoimmuunisairauksia ja allergioita, sanoo tutkimusta johtanut Luken tutkija Aki Sinkkonen .
Muitakin muutoksia tapahtui lyhyessä ajassa.
– Havaitsimme myös, että viherpihan saaneiden lasten suolistomikrobisto samankaltaistui päivittäin metsässä vierailevien lasten suoliston mikrobiston kanssa, kertoo väitöskirjatutkija Marja Roslund Helsingin yliopistosta.
Parasta ovat kuralätäkköleikit ja maan kaivaminen
Tutkijat huomauttavat, että luontokosketus altistaa ihmisen monipuoliselle mikrobistolle. Tämä aktivoi monia elimistön puolustusjärjestelmän osia.
– Tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia, kun etsimme uusia mahdollisuuksia immuunisairauksien ehkäisyyn, sanoo Tampereen yliopiston virologian professori Heikki Hyöty .
Päiväkotipihojen lisäksi arki kannattaa tutkijoiden mukaan muokata luontokosketuksen mahdollistavaksi muuallakin kuin päiväkodeissa.
– Parasta on, jos oma piha mahdollistaa kuralätäkköleikkejä ja orgaanisen maan kaivamista. Lapsen voi viedä luontoon vaikka viisi kertaa viikossa, tällä on jo vaikutusta mikrobistoon, Sinkkonen vinkkaa.
Luontokosketus ja immuunijärjestelmä
Tutkimuksessa seurattiin 75 lasta kymmenessä päiväkodissa Lahdessa ja Tampereella.
Lapset olivat 3-4 vuotiaita.
Osalla päiväkotilapsista oli konkreettinen "viherkosketus" viidesti viikossa.
Heitä verrattiin luontopihattomien päiväkotien lapsiin. Osa näistä päiväkodeista vei lapsia luontoretkille.
Tutkimusta johti tutkija Aki Sinkkonen
Tampereen yliopistosta tutkimukseen osallistuivat virologian professori Heikki Hyödyn
Itä-Suomen yliopistosta hankkeeseen osallistui akatemiatutkija Tuure Kinnusen tutkimusryhmä.
Mukana oli myös Prahan Charles University.
Tutkimus on osa Business Finlandin rahoittamaa ADELE2-hanketta ja ekologian maisteri Marja Roslundin (Helsingin yliopisto) väitöskirjatyötä.