Koti-Kajaani

Meidän meiningit: Nuoret kesätyössä savusaunalla – Onni ja Santeri selviytyivät hyvin, kertoo puheenjohtaja

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Oulujärvi Leader tarjosi keväällä yhdistyksille tukea nuorten työllistämiseen kesän aikana. Tuen avulla voitiin työllistää yhdestä kolmeen nuorta kahden viikon ajaksi. Kainuussa 13 yhdistystä tai järjestöä tarttui tähän tilaisuuteen. Parkinson-Yhdistys oli yksi näistä.

Kun olimme saaneet myönteisen päätöksen rahatuesta, keskustelimme, mistä saadaan ne nuoret työhön. Paikalla olleilla yhdistyksen jäsenillä ei ollut perhepiirissä eikä muutenkaan tiedossa sopivan ikäisiä työntekijöitä. Lisäksi halusimme työntekijät heti keväällä, jotta pääsemme varsinaisiin kesätöihin yhdistyksen savusauna-alueella riittävän nopeasti.

Kysymykseen tulisivat abiturientit, joiden koulun loppumisen ja lakkiaisjuhlien väliin jää sopivasti muutama viikko.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tuttavan kautta löytyi veljen poika Santeri, jolle annettiin tehtäväksi ottaa itselleen kaveri. Santeri löysi Onnin, ja niin pojat tulivat työhönottohaastatteluun, jonka päätteeksi tehtiin työsopimukset. Tarkoitus olikin noudattaa kaikessa työelämän sääntöjä, ja sen pojat oivalsivat ja oppivat. Työaikojen noudattaminen, ohjattuun työhön reippaasti tarttuminen ja omatoimisuus olivatkin nuorten vahvuus.

Pojat karsivat kaadettuja puita, pilkkoivat ne polttopuiksi ja kantoivat oksat tien varteen odottamaan kuljetusta. Aluetta siivottiin talven jäljiltä, ja polttopuut siirrettiin väliaikaiseen suojaan kesän rakennustöiden tieltä.

Kuin huomaamatta syntyi video, johon haastateltiin yhdistyksen rahastonhoitajaa, kuvailtiin Parkinsonin tautia pääpiirteissään ja kerrottiin kokemuksia työtehtävistä. Nuorten taidot tietotekniikan käytössä herättävät ihailua.

Kainuun Parkinson-Yhdistyksellä ei ole yhtään palkattua työntekijää. Vapaaehtoisvoimin pyörivälle yhdistykselle myös työnantajana oleminen oli uutta. Apua saatiin Oulujärvi Leaderistä ja yhdistyksen kirjanpidosta vastaava tilitoimisto hoiti palkanlaskennan. Molemmista saatiin tarvittaessa ohjeita ja neuvoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Onni ja Santeri selviytyivät hyvin siitä, että "käskijöitä" oli useita. Läsnäolijat vaihtuivat ja antoivat kenties hyvinkin ristiriitaisia ohjeita, mutta pojat ilmaisivat kohteliaasti sen työjärjestyksen, joka oli jo meneillään. Vuorovaikutus ja tutustuminen eläkkeellä olevien ikäihmisten ja nuorten opiskelijoiden kesken oli antoisa kokemus molemmin puolin.

Kirjoittaja on Kainuun Parkinson-Yhdistys ry:n puheenjohtaja.

Santeri ja Onni pääsivät hommiin Kainuun Parkinson-yhdistyksen saunalle.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä