Paikallisuutiset

”Minäkin huusin: Dingo!” – Dingosta tulee ensi-iltaan elokuva ja bändi keikkaili ahkerasti Kainuussakin, katso nostalgiset kuvat

Dingon kultaisista vuosista kertova elokuva saa ensi-iltansa joulupäivänä. Dingo keikkaili 1980-luvulla ahkerasti myös Kainuussa ja hurmasi kajaanilaistytön.

Muistan sen elävästi.

Elettiin vuotta 1984 ja istuin olohuoneessamme kerrostalon kolmannessa kerroksessa Lehtikankaalla katsomassa Levyraatia.

”Tukka pystyssä katuja astelen...”. Dingo-niminen bändi esitti kappaleen Sinä ja minä, joka oli jotain ennenkuulumattoman hyvää heti ensikuulemalta.

Kappale voitti Levyraadin ja muistaakseni sai täydet 10 pistettä ainakin kriittiseltä Klaus Järviseltä.

Se oli 10 pisteen biisi myös minun, 14-vuotiaan kajaanilaistytön mielestä.

Se oli 10 pisteen biisi myös minun, 14-vuotiaan kajaanilaistytön mielestä.

Ostin Dingon ensimmäisen pitkäsoiton eli Nimeni on Dingo -vinyylin, ja päiväkirjani alkoivat täyttyä Dingo-merkinnöistä. Suosikkia luin nyt entistäkin tarkemmin.

Dingo on nyt ajankohtainen, sillä joulupäivänä saa ensi-iltansa Mari Rantasilan ohjaama elokuva Levoton Tuhkimo. Se kertoo Dingon kulta-ajasta.

Ensimmäisen kerran kuulin livenä Dingoa Kajaanin Huvipuistossa eli Huparilla 5. lokakuuta 1984. Olen merkannut päivämäärän valokuva-albumiini, siksi tiedän päivän tarkalleen. Siitä on jo 40 vuotta!

Muistan valtavan tungoksen ja sen, että jouduin jossain kohtaa puristuksiin ihmismassassa. Muistan savun tuoksun ja pimeän syysillan Huparilla, jossa kaikki ikäiseni kävivät kuuntelemassa Suomen eturivin bändejä.

Seuraavan kerran kuulin Dingon samana syksynä Iisalmessa PK-hallissa. Luokkakaverini oli muuttanut Iisalmeen ja matkustimme sinne ystäväni kanssa kyläilemään.

Dingon soiton aikana vasta tajusin, että tuossa oli Neumann, joka kuljeskeli lavalla kiljuen Levottoman Tuhkimon alkua.

Ote ruutuvihkosta, joka on päivätty 27.1.1985, Kajaani:

”Se oli ilta Dingolle omistettu ja ilta, jonka muistan varmaan aina. 16.11, iltana, jolloin saavuimme Iisalmeen, en ajatellut alussa paljon mitään. PK-halli oli mahtava paikka! Dingon soiton aikana vasta tajusin, että tuossa oli Neumann, joka kuljeskeli lavalla kiljuen Levottoman Tuhkimon alkua, tuossa Jonttu, söpö nallemainen Jonttu, Kuuppa hakkaamassa rumpuja, Pete sekoilemassa ja Pepe soittamassa bassoo suoraan mun sydämeen... Se kaikki on niin... tai olkoon.”

Tuolla keikalla pääsimme takahuoneeseen, bäkkärille, hakemaan nimmarit ja juttelemaan ja ihastumaan yhä vain syvemmin.

Kolmas kerta Dingon keikalla oli heti joulukuussa 1984 Vuohengin lukiolla eli nykyisen Lyseon salissa. Tässä Vuohengista kuvia, jotka olen teettänyt joltain kaverilta. Dingon suosio vain kasvoi.

Sitten lähestytään kohokohtaa, josta minulla on varsin hyviä muistikuvia.

Eletään kevättalvea 1985. Olen kahdeksannella luokalla yläasteella ja keskiarvoni on laskenut yli 10 pykälällä. Olen pahasti murrosikäinen.

Huomaan pienenpienen ilmoituksen Kainuun Sanomissa: Se on kooltaan noin kaksi senttiä kertaa kolme senttiä. Dingo saapuu Paltamoon Korpitien koululle 15.3. 1985.

Minun vanhempani kuskaavat minut ja ystäväni sinne Ladalla. Tulevat myös illalla myöhään hakemaan.

Kun ovet aukeavat, pääsemme eturiviin!

Olemme hyvissä ajoin paikalla ja pääsemme odottamaan keikan alkua koulun ulko-oven eteen ensimmäisten joukossa. Kun ovet aukeavat, pääsemme eturiviin!

Dingo on juuri julkaissut toisen albuminsa Kerjäläisten valtakunnan. Olen käynyt ostamassa sen Välikadulta Kajaanin Musiikista ja ehtinyt äänittää sitä kavereillekin.

Keikka on älyttömän hyvä. Uuden levyn biisit kuulostavat mahtavilta. Ehdimme keikan jälkeen jutella rohkeasti Unto Torniaisen kanssa, ja hän kertoi, että Dingoa haastatellaan seuraavana päivänä eli lauantaina Kajaanissa Rosamundessa, nykyisellä Valjuksella.

Lauantaina keikan jälkeisenä päivänä kävelemme Lehtikankaalla, kun Unski näyttää ajavan ohi. Peukalo pystyyn ja pääsemme Unskin kyydillä kohti Valjusta.

Seuraamme Neumannin haastattelua etäältä ujoina. Kuvaan Dingon keikkabussin Valjuksen takana Pikku-Pohjolankadulla.

Unto Torniaisen kirjoittama juttu ilmestyy Kainuun Sanomissa 25.3. eli vasta 10 päivän jälkeen keikkaillasta. Eipä olla eletty kiireisessä mediamaailmassa.

Torniainen arvioi Paltamon keikkaa: ”Äänentoisto-ongelmista huolimatta Dingo soitti hyvin ja musiikissa oli ennen kaikkea soittamisen riemua.”

Harvoin näkee suomalaisissa ympyröissä esiintyjää, joka näyttää nauttivan joka sekunnista, jonka hän lavalla viettää.

Neumannia hän kuvailee näin: ”Harvoin näkee suomalaisissa ympyröissä esiintyjää, joka näyttää nauttivan joka sekunnista, jonka hän lavalla viettää.”

Kerjäläisten valtakunta -levyä Torniainen kuvailee: ”Bändin melodisuus, Neumannin kiintoisat tekstit ja tarttuvat kertosäkeet tekevät levystä lähes täydellisen pop-levyn.”

Vuoden lopussa Torniainen kokoaa Kainuun Sanomissa Suomi-rockin vuoden 1984: ”Se oli Dingon vuosi. Suomi sai ikiomat ”duraninsa”. Tarttuvilla sävelmillä ja näyttävällä esiintymisellään Dingo vetosi yleisöönsä. Jatko näyttää, kuinka porilaisten käy.”

Kesäkuussa saan serkultani Harjavallasta postikortin: Dingo on tulossa esiintymään Harjavallan Kakkoselle.

Kesäkuussa saan serkultani Harjavallasta postikortin: Dingo on tulossa esiintymään Harjavallan Kakkoselle.

Saan luvan lähteä ystäväni kanssa junalla Harjavaltaan ja käymme myös Porissa, Dingon kotikaupungissa.

Keikalla on lähes kaaos. En ole eturivissä, vaan tarkkailen tilannetta etäänpänä. Dingo-hysteria on aivan valtavaa.

Myöhemmin kesällä 1985 olen rippikoulussa enkä pääse katsomaan Dingoa Kuhmon Kelolle enkä Vaalaan.

Elokuussa osallistun Pohjolan Vaatetus -vaateliikkeen kilpailuun ja kas kummaa: kaupungilla kävellessäni huomaan ikkunassa, että Tanja Huotari on voittanut lipun Dingon keikalle Huparille ja takahuonepassin.

Valtava fanijoukko seuraa tapahtumia portaiden päässä ja järjestysmiehet ovat valppaina.

16. elokuuta kiipeän portaat Huparin takahuoneeseen ja odotan pääsyä sisään. Valtava fanijoukko seuraa tapahtumia portaiden päässä ja järjestysmiehet ovat valppaina. Niin moni haluaisi päästä näkemään tähdet läheltä. Muut tytöt alkavat huutaa minunkin nimeäni: ”Tanja, ota mulle nimmari!”

Päiväkirjassani lukee näin: ”Juttelin ensin paitapojan (himo söpö) kanssa. Sit kysyin, saanko tulla, en saanu vielä. Hävetti!!! No, sit menin. Ne jotain ”riiteli” ja Kuuppa hölötti, otin nimmarit, kuvia. Ne oli ihania. Lauantaina oltiin hotellin eessä (tai siellä sivulla).”

Otetaan nyt aikahyppy vuoteen 2006. Pääsen haastattelemaan Neumannia Katinkultaan, kun Dingo esiintyy HelmiJameissa. Näytän hänelle kuvaa, jonka otin hänestä Huparin takahuoneessa 16.8.1985. Neumann naurahtaa: ”Kato, jätkähän on siinä kunnossa!”

Juttu (KS 4.2. 2006) alkaa Neumannin sitaatilla: ”Jos vähän pystyisi välittämään niitä hyviä fiboja, optimistisia puolia tässä negaatioiden maassa. 80-luku oli hyvää aikaa. Kun Dingo tai Sielun Veljet tuli kaupunkiin, se oli kuin tivoli olisi saapunut. Karavaani kulki.”

Näin Dingon Iisalmessa Runni-rockissa 2017. Siellä oli mukana ystäviä, joiden kanssa olen fanittanut Dingoa. Musiikki vei meidät nuoruuteen, siihen maailmaan, jota ei enää ole. Eikun on se, muistoissa ja musiikissa.

Dingo-elokuva Levoton Tuhkimo on ensi-illassa 25.12. esimerkiksi Kajaanin Bio Rexissa.