Paikallisuutiset
Nokkakolari Kuhmossa Lentiirantiellä – ei vakavasti loukkaantuneita
Lentiirantiellä Kuhmossa sattui perjantai-iltapäivänä kahden auton nokkakolari. Onnettomuudessa oli osallisena kolme ihmistä, jotka eivät loukkaantuneet vakavasti.
Lentiirantiellä Kuhmon Maaselässä on sattunut kahden henkilöauton nokkakolari perjantaina iltapäivällä kello yhden aikaan aikaan. Pienen henkilöauton ja kookkaan katumaasturin kolari tapahtui noin seitsemän kilometriä Lentiiran kylän eteläpuolella.
Onnettomuudessa oli kolme osallista, mutta ei vakavasti loukkaantuneita. Heidät on kuljetettu jatkotutkimuksiin.
Liikenne oli onnettomuuden jälkeen noin tunnin poikki, mutta etenee nyt normaalisti. Liikenne tiellä katkaistiin molempiin suuntiin.
Nopeusrajoitus onnettomuuspaikalla on 80 km/h.
Onnettomuuspaikalla on ollut poliisin lisäksi ambulanssi ja rajavartiolaitos. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Muokattu 19.5.2023 klo 15.40: Lisätty kuva tapahtumapaikalta ja lisätietoja tapahtuneesta.
Muokattu 19.5.2023 klo 15.10: Korjattu onnettomuuden tapahtuma-aika ja lisätty tarkempia tietoja.