Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Etäisyyteen kyllästyminen ei ole syy rikkoa etäisyyttä
Koronatilanne maassamme on nyt synkempi kuin koskaan aikaisemmin pandemian aikana. Pienemmillä ilmaantuvuusluvuilla olimme pari vuotta sitten jo täydellisessä sulkutilassa. Nyt vaikuttaa siltä, ettei juuri ketään kiinnosta.
Eri puolilla Suomea on tehohoidossa viimeisimpien tietojen mukaan noin 60 potilasta. Alkaneiden tehohoitojaksojen määrä on tällä viikolla ollut suurimmillaan.
Eri puolilla maata sairaalat ovat myös joutuneet siirtämään kiireettömiä hoitoja, tilanne on sanalla sanoen kriittinen.
Ohjeita odottaa moni. Kun pandemia alkoi, hallitus ja THL olivat säännöllisesti jakamassa ohjeita ja me mitä suurimmassa määrin niitä noudatimme.
Nyt rutiininomaisten koronainfojen anti on ohjeiltaan ohuempi ja suorien lähetysten katsojamäärät alemmat kuin pari vuotta sitten.
Kyllästyminen ei ole syy luovuttaa. Tilanne ei ole hyvä. Sairaalahoidossa suurin osa on rokottamattomia, mutta myös täysin rokotettujakin hoidossa on.
Nyt kun pikkujoulukausi käy kiivaammillaan, etäisyyden pitäminen ja toiminnan rajoittaminen on ensi-arvoisen tärkeää. Mukavaa se ei ole, mutta elämä ei sitä lähtökohtaisesti joka päivä ole muutenkaan.
Tällä hetkellä on surullista seurata myös maamme johdon esimerkkiä: yksi on hipannut yöelämässä, toinen urheilujuhlassa, kolmas pikkujouluissa. Keskustan Annika Saarikko ilmoitti avoimesti, että vetäytyi kontakteista saatuaan tiedon altistumisesta. Esimerkin voima on suuri. Jos johtajat eivät jaksa, miten muutkaan jaksaisivat jaksaa.
On ymmärrettävää, että etätyöt, teams-kokoukset, perutut joululaulutilaisuudet ja muut ajanvieterajoitukset ahdistavat isoa osaa ihmisistä, mutta sekään ei ole syy luovuttaa.
Voimme luopua rajoituksista vasta, kun koronatilanne on hallinnassa ja terveydenhuollon ylikuormitus väistyy.