Paikallisuutiset
Paltamo sai Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta lähes 30 000 euron avustuksen liikuntaan
Sykettä sydämeen -hankkeessa on hankittu esimerkiksi sisäpelimaalit Kontiomäen koululle ja välineistöä kuntosalille. Uudella avustuksella on tarkoitus jatkaa liikuntatapahtumien järjestämistä digitalisaatioon painottuen.
Aluehallintoviraston avustuksen suuruus on 27 000 euroa ja hankeaika on huhtikuun alusta vuoden loppuun. Sykettä sydämeen -hanke on toiminut toukokuusta 2022 asti.
Hankkeessa on järjestetty liikuntaryhmiä, kuten kuntosalikursseja, puisto- jataukojumppia, perheliikuntatuokiota, aikuisten monilajiryhmi