Paikallisuutiset
Pandemiapäällikkö AstraZeneca-rokotteesta: ''Pyydän mittasuhteita tälle keskustelulle''
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari toivoo mittasuhteita keskusteluun AstraZenecan rokotteesta.
Koukkarin mukaan on totta, että AstraZenecan rokotteeseen näyttäisi liittyvän alle 65-vuotiailla kohonnut riski aivolaskimotukokseen. Puhutaan taudista, jota on esimerkiksi Suomen kokoisessa väestössä Koukkarin mukaan suurin piirtein 15–70 tapausta vuositasolla.
– Pyydän mittasuhteita tälle keskustelulle. Se on äärimmäisen kurjaa sille, jolla se riski realisoituisi, mutta se on äärimmäisen kurjaa aivan kaikille niin kauan, kun tämä maa on jumissa ja maailma ei pyöri normaalisti.
Viime viikolla AstraZenecan rokotteita saatiin Kainuuseen reilusti, ja tämän vuoksi perjantaina avattiin ajanvaraukseen myös 1952–56 syntyneiden riskiryhmä 2.
Erot rokotusten etenemisessä eri alueilla selittyvät Koukkarin mukaan muun muassa sillä, että rokotteet saapuvat täysinä laatikoina. Eli se, tuleeko kulloinkin esimerkiksi 2 000 vai 3 000 annosta, aiheuttaa prosentuaalisesti suuren heiton.
Kainuussa on rokotettu työikäisiä valtakunnan keskiarvoa hieman enemmän. Kainuun kuntien välisiin eroihin ikäihmisten rokotekattavuudessa vaikuttaa Koukkarin mukaan se, että joissakin kunnissa asuu erityisen paljon ikäihmisiä ja väestö on pieni.
Pienessä väestössä muutamalla rokoteannoksellakin on tilastoissa näkyvä heitto. Sinällään kainuulaisia on kohdeltu tasapuolisesti.
– Edelleen käsitys on, että tämän kuluvan viikon loppuun mennessä jokaisella 70 täyttäneellä olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus rokottautua, jos siihen halukkuutta löytyy.
Rokotukset
Toistaiseksi AstraZenecan rokotetta ei anneta alle 65-vuotiaille, eikä 65 vuotta täyttäneille, jotka ovat aikaisemmin sairastaneet aivolaskimotukoksen eli sinustromboosin (diagnoosikoodi I63.6) tai hepariinihoitoon liittyvän trombosytopenian eli verihiutaleniukkuuden (HIT). Aikaisemmin sairastettu aivoinfarkti, aivoverenvuoto tai lukinkalvonalainen vuoto ei ole este rokotteen antamiselle. Myöskään aikaisemmin sairastettu keuhkoveritulppa tai syvä laskimotukos esimerkiksi alaraajoissa ei ole este AstraZenecan rokotteen antamiselle.
Kainuun sote totesi tiedotteessaan maanantaina, että rokotusjärjestys on säädetty Valtioneuvoston asetuksella, jota tarkentavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeet. Rokotteiden saatavuuden vaihtelut ja käyttöön liittyviin ohjeisiin tehtävät muutokset vaikuttavat rokotusten toimeenpanoon. Suomessa kuntien välillä on eroja toimeenpanon yksityiskohdissa, mutta periaatteet ovat valtakunnallisesti yhtenevät.