Paikallisuutiset
Peltojen kuivumista piti odotella ‒ kevättyöt viikon verran myöhässä
Varhaisperunan kasvu on ollut hidasta kevään kylmyyden takia, ja niitä jouduttiin suojaamaan pakkasilta. Perunoiden istutukset alkavat toden teolla ensi viikolla.
Kevättöihin päästiin tänä vuonna Suomessa noin viikon verran tavanomaista jäljessä, kertoo ProAgria tiedotteessaan. Syy viivästykseen piilee siinä, että peltojen kuivumista piti tänä vuonna odotella viileän sään takia pidempään kuin viime vuonna.
Tämän kevään kylvötöiden aloitusta on viileyden lisäks