Mielipiteet

Puheenvuoro: Etätyö – uhka vai mahdollisuus kainuulaisille yrityksille?

Kirjoittaja on filosofian maisteri, restonomi YAMK, AmO ja työskentelee projektipäällikkönä PIKA Kainuu – kestävä digitaalinen tulevaisuuden työ -hankkeessa Kajaanin ammattikorkeakoulussa.

Koronapandemia on vaikuttanut sekä julkisen sektorin että yritysten työntekoon viimeisten kahden vuoden aikana. Ensimmäisen korona-aallon myötä etätyöpakko ajoi työntekijät kotikonttoreihin niillä toimialoilla, joilla etätyön tekeminen on mahdollista.

Alkoi vuoropuhelu työnantajan kanssa, miten työtä tehdään, saanko itse järjestellä työpäiväni sisällön, täytyykö olla jatkuvasti tavoitettavissa, miten työn tulosta mitataan. Pandemia vaikuttaa edelleen töiden tekemiseen ja etätyö on alkanut muodostua uudeksi normaaliksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Etätyöksi katsotaan ansiotyö, jota tehdään varsinaisen työpaikan ulkopuolella, niin että siitä on sovittu työnantajan kanssa. Se on joustavaa, vapaaehtoisuuteen ja sovittuihin sääntöihin perustuvaa ansiotyötä. Olennaista etätyölle ovat ajasta ja paikasta riippumattomat työjärjestelyt. Se on siis työtä, johon liittyy tietotekniikan käyttö ja jota voisi tehdä myös työpaikalla. Työaika voi olla joko kokonaan etätyötä tai vain osittain.

Esihenkilöt ja yritysten johtohenkilöt puolestaan ehkä pohtivat, kuinka pystyn tukemaan etätyöntekijöitä ja olemaan tarpeeksi läsnä heidän työpäivissä? Kuinka luottamus johtoon saadaan pysymään yllä, kun jokapäiväinen kanssakäyminen väheni? Millainen on yrityksemme työkulttuuri tässä murroksessa? Johto saattaa pohtia myös henkilöstön digitaitojen riittävyyttä ja osaamisen tasoa.

Jo ennen koronapandemiaa palkansaajista 90 prosenttia käytti digitaalisia sovelluksia työssään kerrotaan Tilastokeskuksen vuonna 2018 laatimassa työolotutkimuksessa. Huomioitavaa kuitenkin on se, että digilaitteiden käyttäminen, omat digitaidot ja digitalisaation vaikutukset työhön jakautuvat epätasaisesti. Kuntasektorilla kokemukset olivat kielteisempiä kuin muilla.

Suomen yrittäjien vuonna 2021 julkaiseman Yrittäjägallupin mukaan koronapandemian aikana on Pohjois- ja Itä-Suomessa tehty etätöitä 52 prosentissa yrityksistä. Alueen yrityksistä 31 prosenttia aikoo lisätä pysyvästi monipaikkaista työtä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pohjois- ja Itä-Suomen yritysten henkilöstöstä tulee olemaan etätöissä 29 prosenttia. Suomen yrittäjien puheenjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi, että etätyöt ovat lisänneet halua monipaikkatyöhön erityisesti teollisuudessa ja palvelualoilla. Samalla siitä kuitenkin aiheutuu muun muassa teknisiä haasteita sekä työn ja vapaa-ajan erottamisen ongelmia.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa PIKA Kainuu – Kestävä digitaalinen tulevaisuuden työ -hankkeessa kutsutaan Kainuun alueen yrittäjiä pohtimaan tulevaisuuden työtä. Hankkeessa halutaan kuulla, millaisia etätyökokemuksia yritykset ovat saaneet korona-aikana sekä millainen on etätyöntekijöiden nykyinen työhyvinvointi.

Lisäksi selvitetään, kuinka yritysten etäjohtaminen jaksaa, onko luottamusta riittävästi ja onko yrityksissä laadittu yhteisiä etätyön pelisääntöjä.

Kainuussa on juuri nyt tärkeää selvittää, voisiko asiantuntijoille ja toimihenkilöille löytyä etätyötä eri toimialoilta. Maakunnassa on pulaa osaajista ja on tarpeellista selvittää, saadaanko eri toimialojen etätyönä toteutettavia tehtäviä kohtaamaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hankkeessa kysytään kainuulaisten yritysten, muun muassa matkailu-, metalli, ICT- ja biotalous- sekä kaivannaisalojen yritysten ajatuksia ja ideoita, kuinka etätyötä voitaisiin kehittää tässä uudessa normaalissa. Lisäksi hankkeessa selvitetään voidaanko alustatyöalustojen käyttöä lisätä tai soveltaa Kainuun työvoimatarpeisiin.

Mukaan lähteville yrityksille laaditaan sekä alussa että lopussa etätyöhenkilöstön ja -johtajien työhyvinvointikartoitus. Sen lisäksi yrityksille lähetetään kysely sekä järjestetään työpajat, joissa selvitetään tarkemmin yritysten tarpeita, muun muassa etätyöntekijöiden itseohjautuvuuden tai tiimiosaamisen tai etäjohtamisen ja tietoturvan valmennuksiin. Valmennukset pilotoidaan syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana.

Etätyöosaamisesta voidaan tehdä kainuulaisille yrityksille vetovoimatekijä.

Ollaanko Kainuun yrityksissä tähän valmiita?

Mikä?

Tulevaisuuden työ

PIKA Kainuu – Kestävä digitaalinen tulevaisuuden työ -hanke

Kohderyhmä: Kainuun yritykset

Teemat: etätyöosaaminen, työhyvinvointi, etäjohtaminen ja etätyöteknologia

Rahoitus: Euroopan sosiaalirahasto, hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus

Toteuttaja: Kajaanin Ammattikorkeakoulu

Kesto: elokuuhun 2023 saakka

Koronaepidemia siirsi ison osan suomalaisista tekemään etätyötä kotona.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä