Paikallisuutiset
Suojeltu Kekkostalo myynnissä Kajaanissa – "Olemme pyytäneet mahdollisilta ostajaehdokkailta selvityksen mihin käyttöön kiinteistö on tulossa"
Tasavallan presidentti Urho Kekkosen kotitalona Kajaanissa tunnettu Kekkostalo on myynnissä netin kauppapaikassa Etuovi.comissa. Talo tuli myyntiin tiistaina.
Kajaanin kaupunki myy Kalliokatu 7:ssä sijaitsevaa suojeltua Kekkostaloa kiinteistönä, josta on mahdollisuus tehdä asunto-osakeyhtiö. 112-vuotias kiinteistö on toiminut aiemmin asuin-, liike- ja toimistorakennuksena. Kauppahinta 897-neliöiselle kiinteistölle on 200 000 euroa. Talon rakentamisvuosi on 1910.
Kekkostalossa on tilaa kahdessa kerroksessa. Kauppa vaatii Kajaanin kaupungin hyväksymisen. Kaupungin omistuksessa talo on ollut 1970-luvun lopulta saakka. Sitä ennen sen omisti Kajaani Oy.
Talo on ollut viimeksi kaupungin virastokäytössä. Talossa on ollut aiemmin muun muassa Kajaanin kansainvälisten palvelujen toimisto. Edelleen siellä on vuokralaisena muun muassa Kajaanin Haka.
Kaupungin kiinteistöjen isännöitsijä Markku Vesterinen kertoo, että tiloja kauppaamalla kaupunki toteuttaa omistajapoliittista linjausta. Kaupaksi laitetaan kiinteistöt, jotka eivät palvele kaupungin omaa palvelutuotantoa. Kekkostalon lisäksi kaupunki haluaisi luopua vanhasta sosiaalipalvelukeskuksesta Osmonkatu 3:ssa. Myynnin syy on sama, eli tarvetta omassa palvelutuotannossa ei sille ole. Tämäkin rakennus on suojeltu, joten esimerkiksi purkamisen mahdollisuutta ei nykyisellään ole. Viimeksi kaupunki purki kiinteistön Lehtikankaantiellä. Siinä toimi aiemmin päiväkoti.
– Nyt kun kyseessä on kaavassa suojeltu rakennus ja muutenkin kaupunkikuvallisesti merkittävä rakennus, olemme pyytäneet mahdollisilta ostajaehdokkailta selvityksen mihin käyttöön kiinteistö on tulossa. Lopullinen päätös myymisestä tehdään kaupungin toimielimissä, mikäli ostotarjouksia saadaan, Vesterinen kertoo.
Kekkostalo on historiallisesti arvokas kohde, jota ei saa purkaa. Kaava mahdollistaa sisäpuoliset remontit ja esimerkiksi palauttamisen asuntokäyttöön.
Kekkostalo on ollut myynnissä aiemminkin, 1970-luvulla jopa purku-uhan alaisena.
Kekkostalon kulmahuoneistossa tuleva presidentti asui vuoteen 1926 saakka. Talon seinässä on Matti Hynysen tekemä reliefi, jossa lukee Tasavallan presidentti Urho Kekkosen koti oli tässä talossa vuosina 1911 – 1926 .