Kulttuuri
Tanssija Reijo Kela sai Elias Lönnrot -mitalin elämänmittaisesta performanssista
Tanssija, koreografi ja performanssitaiteilija Reijo Kela on saanut Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitalin voimasta ja herkkyydestä sekä elämänmittaisesta performanssista.
Perusteluissa todetaan, että Kelan teoksia leimaa voimakas fyysisyyden läsnäolo, vahva ja suora vuorovaikutus yleisön kanssa sekä epäsovinnaisuus tanssin valtavirtojen ulkopuolella.
Suomussalmella vuonna 1952 syntynyt Kela on toiminut suurimman osan työurastaan vapaana taiteilijana.
– Reijo Kelaa on luonnehdittu uniikiksi pioneeriksi, joka on avannut monia väyliä ja siltoja tuomalla tanssin ulos perinteisistä tiloista, taiteilijaa kuvaillaan perusteluissa.
Elias Lönnrot -mitali luovutettiin Kainuun rahaston vuosijuhlassa, joka pidettiin tiistai-iltana Suomussalmella.
Reijo Kela kertoo tunnustuksen herättäneen ensin ristiriitaisia ajatuksia ja hämmennystä, vaikka hän otti mitalin ilolla vastaan.
– Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tämä on elämäntyöpalkinto. Mietin, että onko se (ura) sitten tässä, edelleen taiteellista työtä tekevä Kela pohtii.
– Kaikki tunnustukset on otettava kiitollisuudella vastaan.
Tanssitaiteilija on mukana 6. kesäkuuta Suomussalmella, kun hänen luomansa Hiljainen kansa saa ylleen kesävaatteet teoksen 30-vuotisjuhlan kunniaksi.
Kela esiintyy myös Suomussalmen Pakko sanoa! -taidefestivaalilla syyskuun lopussa.