Ristijärveläisen Ruusa Väisäsen kantti kesti jännässä tilanteessa – 16-vuotias metsästäjä kaatoi ensimmäisen hirvensä
Hirvijahdin passissa odotusaika käytetään hyödyksi – näin kävi ensimmäisenä metsästyspäivänä Kuhmossa
Hirvikolareiden vaara on taas kasvanut – Arja Korhoselle sattui äskettäin vaaratilanne Viitostiellä Jormuan ja Kontiomäen välillä
Hirvi tuhosi Armi Juntusen unelmapaikan Vuolijoen Pentinpurolla – kainuulainen sisupussi ei silti anna periksi
Heikko vasavuosi on pienentänyt Kainuun metsäpeurakantaa – ”Myös suurpetojen saalistamia peuroja löydettiin tuolloin poikkeuksellisen paljon”
Mari Tikkusen väitöstutkimus: Susien paremmat sijaintitiedot ja runsas luontainen saaliskanta vähentäisivät kotieläinvahinkoja
Hirvennahkojen keruureissut ulottuvat ympäri Suomen, tällä kertaa Kuhmoon – käsitelty nahka voi päätyä jopa Japaniin saakka
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Kainuun ravirata jää ilman raveja ensi kesänä – ”Jos ei rahoitusratkaisua löydy, niin kyllähän siinä on vitsit vähissä”
Jääkiekkoleirit palaavat Vuokattiin kesäkuussa – ”Pääasia on, että saamme nuorille pelaajille innostavan sekä monipuolisen leirin”