Kajaanissa toimiva hoitokoti- ja palvelukeskus Kallio korvataan uudella rakennuksella – luvassa on miljoonaprojekti lähivuosille
Pentti Rivinoja on tyytyväinen palveluihin ja tukeen, mutta kaikki Kainuun omaishoitajat eivät ole – kysely ja keskustelu nostivat esiin petrattavaa
Kuhmon vuodeosaston lakkauttamisesta voi seurata karuja kohtaloita: Kari Tolosen äiti odottaa edelleen hoitopaikkaa Kuhmosta
”Asukkailla on ollut onnellinen ilme” – Kuukausien läsnäolo kajaanilaisessa hoitokodissa on opettanut tanssitaiteilijoita ihmisyydestä
Muistisairaan asioita hoitanut sukulainen tuomittiin törkeästä kavalluksesta – Tällaiseen rahankäyttöön edunvalvontavaltuutus ei oikeuta
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Business Finland myönsi rahoitusta Kainuuseen 1,7 miljoonaa euroa – rahaa käytetään esimerkiksi sähköntuotannon rakentamiseen