Kuhmolainen Urho Kähkönen kuljetti tuhansia kasveja Ouluun ja rakensi kirjastolle ainutlaatuisen kasvitaideteoksen
V.G. Voitto ja Jockas Rita seppelöitiin kuninkaallisiksi – kainuulaisetkaan eivät jääneet ilman voittoa
Kainuun ely-keskus lakkautetaan ensi vuoden alkuun mennessä: ’’Alueellinen läsnäolo jää ohuen varaan’’
Kainuusta soitettavat hätäpuhelut menevät Ouluun –Kainuusta soitetaan hätäkeskukseen noin sata kertaa vuorokaudessa
Onnettomuudesta uuteen unelmaan – loukkaantuminen laittoi sotkamolaisen Elias Mannisen uravalinnat uusiksi
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota