Suden metsästystä koskeva lakiehdotus saa ankaraa kritiikkiä – ”Lakiehdotuksesta ei saa käsitystä asian nykytilasta”
Kaksi sutta hyökkäsi sotkamolaisen koiran kimppuun, paikalla ollut koiranomistaja näki alueella viisi sutta
Kivesjärven susireviirillä mahdollisesti uusi alfapari – näköhavainnot lisääntyneet reilusti Paltamossa
Ihmisen ja suden rinnakkaiselo koheni — SusiLife -hanke toi muun muassa tiloille 72 kilometriä petoaitaa
Irtokoira hyökkäsi rajusti naisen päälle – Omistajalle tuhansien eurojen korvausvelvollisuus kosmeettisesta haitasta ja terapiakuluista
Ale Seppäsen mukaan karhupelkoon ei ole aihetta: ”Suomussalmella ei pidetä karhuja ihmeenä” – Jutussa ohjeet karhuturvalliseen pihaan
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota