Kainuulaiset kierrättävät vaatteita ennätystahtia – Entrinkiin tuodut vaatemäärät ovat kasvaneet rajusti
Kajaanilainen Pekka Hiltunen joutui avustusreissulla Ukrainassa lähelle ohjusta – silti pahinta on ollut nähdä lasten kärsimys
Rahattomuus rassaa yötä päivää ja elämä on selviytymistä: ”Jouluksi sain kaksi 50 euron ostokorttia, luulin sen olevan virhe”
Kajaanin päiväkeskuksen avustus on nousemassa, mutta niin on avun tarvekin –”Viime viikolla yhtenä päivänä ruokajonossa oli 120 ihmistä”
MIELI Kainuu alkaa kouluttaa lahjoituksen turvin lisää vapaaehtoisia, jotta vanhusten yksinäisyys lievittyisi
Kainuun Lintutieteellinen Yhdistys ja Hope saivat suurimmat lahjoitukset – tässä ovat kaikki OP Kainuun lahjoitusrahaa saaneet
IS: Suomussalmen ampumaradalle myönnetty jättiavustus peruttu – Kansanedustaja Mikko Polvinen odottaa asiasta selvitystä
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Rami Karjalainen edustaa Otanmäen koulua Nuorten parlamentissa – oppilaat haluavat esittää kysymyksen Googlen datakeskuksesta