Kolumnit

Eduskunnasta: Kutsumuksesta kunnioitukseen

Hoitoalan arvostuksesta puhutaan juhlapuheissa. Ruotsissa ja Norjassa arvostetaan hoitajia, ja se näkyy niin palkassa kuin työolosuhteissakin. Kyse on tahtotilasta. Sillä, että hoitotyötä sanotaan kutsumusammatiksi, voidaan aina viitata palkkakeskusteluun kintaalla. En koe, että kutsumus tarkoittaisi oikeutta tarjota heikot työolot, työn vaativuuteen nähden alhainen palkka tai huonot etenemismahdollisuudet.

Hoitoalan työvoimapulaa ratkaistaan lähinnä voivotellen. Missään ei näy sanaakaan siitä, mitä maksaa sulkea osastoja, viivyttää leikkauksia, pitkittää hoitojen aloituksia. Puhutaan miljoonapotista, kun kuviota on jatkunut jo vuosia.

Hoitoalan työntekijäpula kärjistyi erityisesti koronan aikana. Otsikoissa ovat vilahdelleet hoitajien uupumus ja työn kuormittavuus. Kesälomakaudelle sijaisia on vaikeaa löytää.

Hoitoalan työympäristö on kuormittava. Hoitajilta odotetaan paljon, eikä työrauhaa tehtävien keskeytyksettömään tekemiseen mahdollisteta. Esimerkiksi tehohoidon tarpeessa olevia ihmisiä voidaan joutua pitämään vuodeosastolla, jos tehohoitopaikkoja ei ole vapaana.

Yhden potilaan vaativaan hoitamiseen menee valtavasti resursseja, joka on poissa muilta potilailta. Hoitajat joutuvat keksimään kiertoteitä, että pärjäävät sen aikaa, jotta potilas saadaan teholle.

Olen saanut palautetta lähihoitajaystäviltä, jotka eivät näe järkeväksi opiskella hoitoalalle korkeakoulututkintoa, vaikka kiinnostusta olisikin.

Ero palkassa on niin pieni, että moni lähihoitaja arvioi, ettei ole sen arvoista opiskella sairaanhoitajaksi vuosia korkeakoulussa, pienen palkankorotuksen vuoksi. Myöskään sairaanhoitajan työn vastuullisuus ei houkuta, niin pientä korvausta vastaan.

Miksei ihmisten hoidon viivästyminen, puuttuminen tai rajoittuminen näy hintalappuna missään?

Me tarvitsemme avointa keskustelua siitä, mitä nykytilanne lopulta meidän hyvinvointivaltiollemme maksaa. Miksei ihmisten hoidon viivästyminen, puuttuminen tai rajoittuminen näy hintalappuna missään? Miten meillä on varaa jatkaa mallilla, jossa entistä useampi alan ammattilainen siirtyy muihin töihin?

Remonttihommiin tarvitaan meitä jokaista, päätöksentekijöitä, veronmaksajia, hoitoalan toimijoita, koulutusjärjestelmää ja johtamisen kehittäjiä. Vuorotyön kuormittavuutta täytyy pystyä vähentämään paremmalla työvuorosuunnittelulla. Koko alan vetovoimaisuuden parantamiseksi pitää kaikilla saroilla tehdä hartiavoimin töitä.

Syyllisten etsiminen ja osoittelu ei auta yhtään mitään.

On aika ratkaisuille ja konkreettiselle muutokselle kutsumuksesta aitoon arvostukseen ja kunnioitukseen, joka näkyy myös palkassa.

Kirjoittaja on suomussalmelainen vasemmistoliiton kansanedustaja.