Paikallisuutiset
Kajaanin lyseon ysiluokkalaiset valloittivat tanssilattian peruskoulun päätteeksi – suosikkina perinteinen Kehruuvalssi
Peruskoulunsa päättävät yläkoululaiset järjestivät juhlavan lopetuksen keväälle ensi kertaa perinteisin tanssikoreografioin. Esityksessä nähtiin pukuloiston lisäksi klassisia tansseja sekä tietenkin letkistä.
Kajaanin lyseolaiset saivat keskiviikkona tuntumaa tanssiaiskulttuuriin, kun yhdeksäsluokkalaiset esittivät perinteisiä tanssikoreografioita koulun juhlasalissa. Lukion vanhojentansseista ja amerikkalaisesta prom-kulttuurista tuttua olivat paitsi tanssit, koristeet mutta myös pukukoodi. Peruskoulunsa päättävien ysien haikeaan ja juhlavaan tunnelmaan tummat puvut ja loisteliaat mekot sopivatkin hienosti – trendikkäästi tennareihin yhdistettynä.
Yhdeksäsluokkalaiset Antton Alatalo ja Eerika Hänninen odottivat tanssia innolla ja hieman jännittyneinä. Kenraaliharjoitus oli aiemmin vedetty seiskaluokkalaisille ja kasit pääsivät näkemään show’n myöhemmin. Vanhemmille ja perheenjäsenille esitystä ei tällä kertaa vedetty salin kokorajoitusten takia.
– Parasta koko projektissa on ollut itse tanssiminen, Alatalo kertoi.
Hauskimmat koreografiat ovat Cicapo sekä Kehruuvalssi.
Myös laittautuminen ja hienosti pukeutuminen oli molemmista kivaa. Uusiokäyttöön olivat päässeet niin rippijuhlamekko kuin aiemmin ostettu pukukin.
– Hauskimmat koreografiat ovat Cicapo sekä Kehruuvalssi, Eerika Hänninen totesi.
– Meikit ja kampaukset moni teki itse, sekä osa teki myös asunsa omin käsin, Hänninen jatkoi.
Aloite ja idea tanssien järjestämiseen oli tullut suoraan toimeliaalta oppilaskunnalta, joka yhdessä liikunnanopettajien kanssa sai esityksen toteutumaan. Harjoitukset järjestettiin liikuntatuntien puitteissa, joilla paritansseja opetellaankin muutaman kerran vuodessa. Monen jatkaessa ammattiopintojen pariin ysien tanssit olivat viimeinen mahdollisuus päästä tanssimaan yhdessä koulukavereiden kanssa.
– Oppilaat ottivat tanssiharjoitukset avoimin ja todella positiivisin mielin vastaan, opettajat Natalia Smirnova-Keränen ja Sami Viinikainen kertoivat. – Lähes kaikki ysiluokkalaiset osallistuivat tanssiin, ja halu järjestää tapahtuma oli suuri. Tästä tehdään jatkuva perinne seuraaville vuosille, Smirnova-Keränen iloitsi.
Yhdessä tekeminen ja koulun hyvä henki välittyivät tansseista, jota seurasivat tulevat ysiluokkalaiset tarkasti. Seuraavana keväänä on heidän vuoronsa tanssahdella parketille.