Kulttuuri

Katsottua: Von Bagh pelasti vanhat Suomi-leffat – Kriitikko muistelee kolumnissaan elokuvan monitoimimiehen naurua pimeässä teatterissa

Äänekäs "höh", kajahti pimeässä, puolitäydessä elokuvateatterissa. Vähän ajan päästä toinen samanmoinen ja sitten lisää. Ihmettelin, kuka voi paheksua vanhaa Marx-veljesten komediaa noin ankarasti.

Myöhemmin tajusin, että ääniä päästeli Peter von Bagh , ja kyse oli hänen naurustaan. Vasemmalta ponnahtanut elokuvan monitoimimies ja historioitsija arvosti kovasti myös sitä marxilaisuutta, jota Groucho , Harpo ja Chico edustivat.

Takavuosien kirjoittelussaan von Bagh oli havainnoinut amerikkalaisesta elokuvasta runsain mitoin kapitalismin kuolinkouristuksia, sortoa ja muuta pahoinvointia. 1980-luvulla alkoi tuntua, että hän kehtasi myös ihan reilusti vain nauttia hyvistä leffoista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koska istuin nuorena opiskelijapoikana Elokuva-arkiston esityksissä muutenkin vähän joka ilta, hankkiuduin helsinkiläiseen kino Orioniin vahtimestariksi. Sain katsoa leffat ilmaiseksi.

Eikä von Bagh siellä ainoastaan höhötellyt, vaan alusti monet elokuvat spontaanisti, ilman muistiinpanoja. En taatusti ollut ainoa, jolla niinä iltoina kasvoi jano yhä uusiin, erilaisiin elokuviin.

Myöhemmin sama mies onnistui ainakin minulle palauttamaan vanhojen Suomi-filmien kunnian. Vuosi 1952 (1980) aloitti komean putken elokuvia, joissa huolella valitut pätkät näytelmäelokuvista, uutisista ja haastatteluista sukelsivat täydellä tunteella suomalaiseen lähihistoriaan. Von Bagh toimi kuin DJ Shadow ja muut dj-muusikot, jotka samplaavat muiden tekemästä musiikista sekunteja ja kasaavat niistä jotakin uutta ja omaa.

Noista kokoomaelokuvista taisi tulla tekijänsä omin laji. Joku hätäisempi tai ulkomaalainen voisi niistä päätellä, että suomalaisen elokuvan historia on merkkiteoksia pullollaan. Oikeasti von Bagh vain ammensi filmimuististaan ne kaikkein puhuttelevimmat pätkät – minuutit ja sekunnit, joihin tiivistyi jotakin oleellista ajasta, maasta ja sen ihmisistä. Ja eläytyvät kertojanäänet päälle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Katso vaikka Helsinki, ikuisesti (2008) ja huomaa, että vanha härnääjä von Bagh oli pohjimmiltaan romantikko. Hänelle se todellisin Helsinki löytyi valkokankailta. Rauhassa, sodassa ja rakkaudessa.

Helsinki, ikuisesti Yle Teemalla klo 22.00

Peter von Baghille todellisin Helsinki oli vain valkokankaalla. Arkistomateriaaliin ja suomalaiseen taiteeseen perustuva von Baghin elokuva etsii Helsingin sielua ja henkeä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä