Mielipiteet

Lukijan mielipide: Alkoholijuomien etämyyntiä ja kotiinkuljetusta ei pidä sallia!

Keskustan kansanedustajat Arto Pirttilahti ja Mikko Savola väittävät, että valtio demonisoi alkoholinkäyttöä ja vaativat valtiolta sallivampaa asennetta alkoholinkäyttöön. He edellyttävät alkoholilain korjaamista ja alkoholin etämyynnin sallimista Suomessa. Voisi luulla, että he edustavat väärän puolueen värejä.

Keskustan puheenjohtaja ja valtaosa sen kansanedustajista ja varsinkin äänestäjistä vastustaa nimittäin tiukasti Koskenkorvan myyntiä maitokaupoissa ja kioskeilla. Tiedetään myös, että Kokoomuksen väestä ilmeisesti enemmistö on kaupan asialla, eikä niinkään kansanterveyden puolella. Se nähtiin selvästi pari vuotta sitten uudesta alkoholilaista äänestettäessä.

Alkoholin etämyynnistä ja kotiinkuljetuksesta puhuttaessa on hyvä tietää, että Suomen alkoholilain mukaan viinien ja väkevien myyminen muualla kuin Alkossa on kiellettyä, vähittäismyyntiluvan hakeminen on pakollista ja lupa koskee vain myyntiä hyväksytystä myyntipaikasta. Näin kotiinkuljetus on kielletty. Kaikki alkoholia Suomeen myyvät ulkomaalaiset verkkokaupat rikkovat näitä kohtia. Lisäksi yli 90 prosenttia niistä jättää kaikki alkoholi- ja arvonlisäverot maksamatta maahamme.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korkein oikeus antoi 2018 ennakkoratkaisunsa, jonka mukaan alkoholijuomien ulkomainen internetmyynti ja kotiinkuljetus on alkoholilain mukaan kiellettyä. Kielto ei riko EU-oikeutta ja ennakkopäätös on tehty EU-tuomioistuimen valtuutuksella eli se on lopullinen.

Tälläkin alkoholilain kohdalla suojellaan suomalaisia perheitä ja varsinkin lapsia. Koronaepidemia on vaikuttanut suomalaisten arkeen monin tavoin. Alkoholinkäyttö on lisääntynyt ja juominen on siirtynyt entistä enemmän koteihin. Lisäksi perheväkivaltatapausten määrä on kasvanut. Alkoholin saatavuuden lisääminen näyttää aina kasvattavan alkoholihaittoja.

On erittäin tärkeää ymmärtää, että ulkomaisen etämyynnin salliminen on esimerkiksi Kokoomukselle ja näille kahdelle Keskustan kansanedustajalle vain välitavoite ja keino, jolla saadaan lopulta murrettua Alkon monopoli ja "Koskenkorva R-kioskeihin".

Tässäkin asiassa on syytä turvata kansalaisten terveys ja hyvinvointi eikä alkoholitoimijoiden tuloja!

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Martti Vastamäki

professori

puheenjohtaja

Raittiuden Ystävät ry

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä