Mielipiteet

Lukijan mielipide: Vapaudesta ja vastuusta

Vapaus? Olemme kolmen vuoden aikana kohdanneet ennen kokemattomia asioita. Vapauttamme on rajoitettu erilaisilla vaatimuksilla ja säännöksillä.

Meitä on manipuloitu toisiamme vastaan muokkaamalla normaaleja ajattelumallejamme uusiksi. Olemme eristäneet ja erakoituneet normaalista kanssakäymisestä.

Kuinka tämä oli mahdollista?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nykyajan media on kehittynyt ja keskittynyt vauhdilla digitaaliseen aikaan. Kasvokkain tapahtuvat vuorovaikutukset vähenevät koko ajan. Keskustelujen ilmeet ja eleet ovat kadonneet, ja niitä jopa estettiin naamioilla.

Sanotaan, että silmät ovat "sielun peili", mutta katsommeko toisiamme silmiin? Ehkä vilkaisimme, mutta tunnistimmeko kohdatessamme? Ilman kasvojen ilmeitä voimme tulkita toisen tunteet ja tunnetilan virheellisesti.

Meiltä vietiin vapaus päättää ilmeistä, tunnetilojen näyttämisestä ja pukeutumisesta. Meiltä vietiin päätösvaltaa omasta kehostamme.

Ihmisille elintärkeät terveellisen elämisen edellytykset ovat ruoka ja uni. Viedäänkö meiltä myös oikeus terveelliseen ruokaan? Ruokaan, joka on muokannut geenejämme vuosisatojen ajan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Voidaanko kehoamme muokata yhden sukupolven aikana niin, että vain keinotekoinen ravinto on sopivaa? Eikö vapautta ole se, mitä ravintoa haluamme nauttia ja olemme sen hyväksi havainneet?

"Meillä kaikilla on vastuu olla mukana kehityksessä ja olla vaikuttamassa tulevaan."

Vastuu? Terve ja toimiva yhteiskunta vaatii toimivakseen terveitä vastuunsa kantavia yksilöitä.

Olemmeko siirtäneet omat vastuumme ainoastaan valtaansa vartioiville ja kasvattaville mm. lääkejättiyrityksille?

Mikä on vastuumme omasta ja läheistemme terveydestä ja hyvinvoinnista? Alistummeko koekaniineiksi kaikelle kehitykselle ilman, että kyseenalaistamme näitä toimenpiteitä?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Meillä kaikilla on vastuu olla mukana kehityksessä ja olla vaikuttamassa tulevaan.

Onko koskaan tullut sellaista ajatusta, että meidän nykyiset kansanedustajat eivät hoida yhteisiä asioita kansamme hyvinvoinnin ehdoilla? Voidaanko hyväksyä pelkillä mielipidemittauksilla sellaiset toimet joita nyt on tehty?

Meille on luvattu kansanäänestyksiä tärkeistä koko kansaa koskevista asioista. Tämä olisi ollut mahdollista järjestää.

Ottavatko nykyiset päättäjät vastuut kannettaviksi, mikäli tehdyt päätökset osoittautuvat virheellisiksi?

Olemme vain pelinappuloita suuressa pelissä. Jokaista "pelinappulaa" tarvitaan jotta peli toimii, mutta jokaisella nappulalla täytyy olla sama arvo ja valta.

Haluatko olla osallinen tällaista peliä? Ota ensin vastuu itsestäsi, niin voit myös auttaa heitä, jotka eivät osaa tai pysty vastaamaan itsestään. Tutustu eri puolueiden arvoihin, vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin. Voit estää tulosten manipulointimahdollisuuksia.

Kirjoittaja on kajaanilainen Vapauden Liiton eduskuntavaaliehdokas.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä