Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus: Kuntien kannattaa satsata terveyden edistämiseen

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puolanka tahtoo kehittää kuntalaisten sisäliikuntamahdollisuuksia. Kunnan järjestämään kyselyyn vastanneet puolankalaiset toivoivat uutta liikuntasalia. Puolangalla on jo tätä aiemmin lisätty kuntalaisten liikuntamahdollisuuksia poistamalla nykyisen liikuntasalin käyttömaksut avoimilta vuoroilta.

Suurin osa varatuista vuoroista on juuri näitä maksuttomia, avoimia vuoroja. Vuoden 2021 alussa astuvat voimaan kuntosalin puolitetut maksut.

Puolangan kunnan toimet ovat hyvä esimerkki siitä, miten kuntalaisten hyvinvointia voi tukea. Liikuntamahdollisuuksien ja erilaisten liikuntaharrastusten saavutettavuuden edistäminen on suoraa panostusta paitsi asukkaiden tyytyväisyyteen ja hyvinvointiin myös kansanterveyteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Monessa Kainuun kunnassa kuntosalit ovat asukkaille jopa maksuttomia.

Kainuussa jos missä kaikki keinot terveyden vahvistamiseksi ovat suotavia, kuuluuhan maakunta edelleen eniten sairastavien joukkoon Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sairastavuusindeksi viime vuodelta kertoo, että Kainuuta synkempiä luvut olivat vain Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Kainuun kuntienkin välillä oli selkeitä eroja sairastavuudessa. Huonoin tilanne oli Paltamossa ja toiseksi huonoin Puolangalla.

THL:n tuoreet tilastot kertovat (KS 11.9.) lasten ylipainon lisääntyneen Suomessa ja ikävä kyllä tässäkin tilastossa Kainuu erottuu, eikä edukseen. Monissa Kainuun kunnissa varsinkin poikien ylipaino on yleisempää kuin muualla maassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jos kuntien rahallinen panostus liikuntapaikkoihin näkyy liikuntaharrastusten lisääntymisenä, investointi maksaa kyllä itsensä takaisin. Terveyspalvelujen tarpeen jatkuva kasvu se vasta kallista onkin. Sen kertovat karulla tavalla Kainuun soten talousluvut. Viime vuoden tilinpäätös osoitti 15,2 miljoonaa euroa alijäämää. Sitä edellisenä vuonna alijäämä oli 20,8 miljoonaa euroa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä