Mielipiteet
Puheenvuoro: Paikallishistoriasta matkailun vetovoimatekijä
Matkailuala elää jatkuvassa muutoksessa ja tarvitsee koko ajan uusia vetovoimatekijöitä. Vetovoimatekijän täytyy olla sellainen, joka kiinnostaa ihmisiä erilaisuudellaan tai se jollakin tavalla puuttuu heidän elämästään.
Esimerkiksi kaupunkimaisessa ympäristössä asuvat ja elävät ihmiset ovat kiinnostuneet usein maaseudun perin
teistä ja luonnosta. Yksinkertaisuus ja aitous ovat informaatiotulvan ja kiireen keskellä elävälle matkailijalle elämyksiä. Matkakohteen arkinen elämä ja olemus kiinnostaa yhä useampia matkailijoita.
Historia- ja kulttuurimatkailu on viime vuosina nostanut suosiotaan. Tämä yhdessä yleisen kotimaan matkailun kasvun kanssa on tehnyt paikallishistoriaan keskittyneistä kohteista kiinnostavia.
Niin Kainuun kuin Kuusamonkin alueella on erittäin värikäs paikallishistoria, mutta hyödynnetäänkö sitä matkailussa riittävästi ja monipuolisesti? Mielenkiintoisia kohteita ja tarinoita on runsaasti, mutta niitä ei aina välttämättä osata nähdä potentiaalisina matkailutuotteina.
Kuusamossa toimivan EAKR-rahoitteisen Kansainvälinen matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu -hankkeen tavoitteena on suunnitella nykyisen Matkailukeskus Karhuntassun tiloihin ja Hannu Hautala -luontokuvakeskuksen yhteyteen alueen luontoa, kulttuuria ja historiaa esittelevät pysyvät näyttelyt ja vaihtuvan näyttelyn tila.
Kajaanin ammattikorkeakoulussa valmistuneessa liiketalouden opinnäytetyössä kehitettiin Karhuntassu-hankkeelle välineitä paikallishistorian hyödyntämiseksi matkailussa. Työssä nousivat esiin erityisesti palvelumuotoilu ja tarinallistaminen.
Yrityksen täytyy aika-ajoin uusiutua ja kehittää palveluitansa. Matkailualalla tämä korostuu erityisesti alan vaihtelevuuden vuoksi.
Palvelumuotoilussa kehitetään palveluita prosessimaisesti. Jokaisen palvelun lähtökohtana on asiakas tarpeineen ja haluineen. Palvelulta halutaan helppoutta, mukavuutta ja elämyksellisyyttä. Palvelumuotoilulla pyritään vastaamaan asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman tehokkaasti ja kaikkia osapuolia hyödyttävillä tavoilla.
Historia on läheisesti sidoksissa tarinallisuuteen. Tarinallistaminen on yritystoiminnan kehittämistä ja asiakkaan osallistamista ja sitouttamista yritykseen tarinoiden avulla. Tarinallisuus antaa tuotteelle tai palvelulle lisäarvoa ja mieleenpainuvuutta.
Historia ilmenee arkipäivässä usein juuri tarinoiden ja tarinallisuuden kautta. Asiakkaalle kerrottu mielenkiintoinen historiaan liittyvä tarina jää kuulijan mieleen ja sitouttaa asiakkaan yritykseen. Asiakas kertoo tarinaa eteenpäin ja pitää sen myös omassa mielessään. Näin tietoisuus yrityksen olemassaolosta leviää tarinan kautta ja antaa unohtumattoman kokemuksen jo pienellä panostuksella.
Opinnäytetyössä kävi ilmi, että paikallishistoriaa matkailussa Kuusamon alueella ei hyödynnetä niin paljon kuin siinä olisi potentiaalia. Tärkeänä pidettiin yrittäjien ja matkailun asiakaspalvelussa toimivien henkilöiden perehdyttämistä historiaan, jotta nämä osaisivat kertoa siitä niin koti- kuin ulkomaalaisillekin matkailijoille. Perinnetietouden lisääntyessä sitä voidaan hyödyntää niin ohjelmapalveluiden kehittämisessä kuin esimerkiksi matkailun ruokapalveluissakin.
Esimerkiksi perinteisten työmenetelmien esittely ja opettelu voi toimia pohjana ohjelmapalvelulle. Paikallishistoriaan pohjautuvien ideoiden rohkea testaus oli myös yksi esille nousseista asioista. Yrityksen toimintaympäristö historiallisine henkilöineen ja tarinoineen voi antaa inspiraatiota kehittää uusia palveluja tai tuotteita matkailuelinkeinon tarpeisiin.
Opinnäytetyön tuloksena syntyi opas kuusamolaisen paikallishistorian hyödyntämiseen matkailutuotteiden kehittämisessä. Oppaassa esitellään, miten palvelumuotoilua ja tarinallistamista voidaan hyödyntää historiaan perustuvien matkailupalveluiden tuottamisessa.
Opas sisältää paikallisten yrittäjien toiveiden mukaisesti myös tiiviin katsauksen Kuusamon historiaan. Nyt tuotettu opas lisää paikallishistorian hyödyntämistä matkailussa Kuusamon alueella.
Matkailulehti Mondo (29.12.2021) on valinnut Kainuun vuoden 2022 kotimaan ykköskohteeksi. Mondo hehkuttaa erityisesti Kainuun luontokohteita, mutta toivon mukaan historiaa ja paikallisia tarinoita tullaan Kainuussakin jatkossa hyödyntämään matkailun saralla yhä enenevässä määrin.
Kirjoittajat: Tiia Kallunki, tradenomi, projektikoordinaattori, Naturpolis Oy, Tuula Rajander, lehtori, Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy.
Paikallishistoria matkailussa
Mikä?
Opinnäytetyössä kehitettiin Kuusamossa toimivalle, EAKR-rahoitteiselle Kansainvälinen matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu -hankkeelle välineitä paikallishistorian hyödyntämiseksi matkailussa.
Paikallishistoriaan nojaavien matkailutuotteiden kehittämisessä palvelumuotoilu ja tarinallistaminen ovat avainasemassa.
Hyödynnä historiaa – Opas Ruka-Kuusamon matkailuyrittäjille on saatavilla Kansainvälinen matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu -hankkeelta, yhteystiedot: kuusamo.fi/karhuntassu-hanke.