Kotimaa
Suomalaiset tupakoivat ja juovat alkoholia nyt alle EU:n keskiarvon – ongelmia aiheutuu lihavuudesta
Raportin mukaan suomalaisten elinajanodote on nyt runsaat 81 vuotta, mikä on puoli vuotta EU:n keskiarvoa enemmän.
Suomalaisten elintavoissa on 2000-luvulla tapahtunut sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia, käy ilmi tuoreesta Euroopan komission raportista. Raportin mukaan päivittäin tupakoivien suomalaisten määrä on vähentynyt samoin kuin alkoholin kokonaiskulutus. Molemmat ovat pienentyneet alle EU:n keskia