Mielipiteet
Tekstarit: ”Vai että ollaan omavaraisia sähkön suhteen, mutta hinta ei halpene”
Paltamon kunnantalon kahvioon on hankittu vaaramaisemaa kuvaava taideteos. Tähän on liitettävä 350 metriä korkeiden tuulimyllyjen symbolit. Lisäksi taideteokseen tulee liittää ääniefekti joka tuottaa vähintään 50 desibelin voimakkuudella tuulivoimaloille ominaista ääntä. Myös sitä infraääntä. Donkihotti
Täysin järjetön aloite Hekkalalta ja demareilta Brahenkadun kärkikolmiosta (KS 27.12.). Se estäisi toteutuessaan Brahenkadulta Lönnrotinkadulle tulevan liikenteen ruuhka-aikoina 100 prosenttisesti. Nakertaja
Vaalikeskusteluissakin eniten vakuuttavat Olli Rehn ja Jussi Halla-aho: tyyntä ja rauhallista asiaosaamista, tietoa ja taitoa laajasti, arvot kohdallaan koko Suomen hyväksi.
Vai että ollaan omavaraisia sähkön suhteen, mutta hinta ei halpene, eikä päästä pois hintavaihtelusta. Haiskahtaa vähän samalta kuin koskien valjastuksen aikaan. Osinkojen ostajat kääri voitot ja altaiden alle jääneet jäivät mopen osalle. Antti Korhonen
Ensin meni katuturvallisuus, sitten kouluturvallisuus, nyt menee taksiturvallisuus! Miten pitkälle meidän suomalaisten pitää vain kestää sekä venyä?
Venäjän tiedustelupalvelu on murtautunut puolustusvoimien ruokahuoltoon. Varusmiesten lautaselta on löytynyt myyrä.
Suomessa on parisataatuhatta työtöntä. Hallitus aikoi työllistää satatuhatta kepillä. Nyt näyttää siltä, että tulee saman verran lisää. Keltaisten kanarialintujen puheet sinisellä vaalikojulla alkaa arveluttamaan.
Pidetään nyt vaan tuo Venäjän raja visusti säpissä! Suomessa on jo aivan riittävä määrä ”ylikoulutettuja taksinkuljettajia”.
Presidentti Niinistö osallistui vähävaraisten Joulujuhlaan, joissa ape jo lähes loppui, mutta kansalaiset riensivät apuun. Median kuvista päätellen kaikki juhlijat olivat vähävaraisia kantasuomalaisia.
Mielestäni politiikassakin pitäisi pysyä sille kuuluvalla tasolla. En ymmärrä mm. keskustelua Jeesuksen kanssa julkisesti? Vakaumuksellinen