Koti-Kajaani

Valtuustosta viisaita: Antirasismi – kun ihonvärillä on sittenkin väliä

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hätkähdin, kun viime syksynä Facebookia selatessani törmäsin Kajaanin kaupungin päivitykseen, jossa ilmoitettiin Kajaanin osallistuvan oikeusministeriön "Olen Antirasisti" -kampanjaan. Hälytyskellot alkoivat soimaan välittömästi, ja menin tutkimaan kampanjan nettisivustoa tarkemmin. Kampanjan kerrottiin olevan nuorille aikuisille suunnattu ja tähtäävän yhdenvertaisempaan yhteiskuntaan. Kukapa sellaista ei haluaisi? Kampanjasivusto kuitenkin paljasti karun totuuden – kyseessä on vahvasti politisoitunut aate, jonka kylkiäisinä tulee myös tiedostava sanasto, joka tulee omaksua.

Antirasismi-aate lähtee siitä, että koko länsimainen yhteiskunta on läpeensä rasistinen ja epäoikeudenmukainen. Rasismi on järjestelmä, jota yhteiskunta pönkittää kaikkia instituutioita myöten.

Antirasismissa ihmisiä lokeroidaan heidän etnisen alkuperänsä mukaan POC- tai BIPOC-henkilöiksi ("People of Colour" tai "Black, Indigenous, People of Colour") ja loput ihmiset ovat sitten etuoikeutettuja valkoisia. Ihmisten ihonväristä ja taustasta tulee siten joko uhrin tai sortajan viitta harteille. Absurdeinta on, että minkä tahansa väriset ihmiset voidaan leimata valkoisiksi, jos he vastustavat (syystäkin) tällaista ideologiaa. Antirasistien mielestä nämä ihmiset ovat omaksuneet valkoisuusnormin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Tällainen ideologia ei missään nimessä edistä yhdenvertaisuutta."

Valkoisilla, etuoikeutetuilla ihmisillä on kuitenkin toivoa, jos he julistautuvat antirasisteiksi. Se voi kuitenkin käydä raskaaksi, koska tavallinen kysymys "mistä olet kotoisin?" voi olla tämän aatteen mukaan rasistista.

Kuten aiemmin mainitsemistani termeistä voi päätellä, liikehdintä on suoraan kopioitu Yhdysvaltojen vasemmiston kynästä, eikä sitä tule suomalaiseen yhteiskuntaan ujuttaa. Lähtökohta koko aatteessa on suomalaiselle, yhdenvertaisuutta kannattavalle tavalliselle ihmiselle varsin vieras. Tällainen ideologia ei missään nimessä edistä yhdenvertaisuutta, vaan lisää jakolinjoja ihmisten välillä, koska aate pakottaa tutkimaan ja luokittelemaan ihmisiä heidän etnisyytensä, ihonvärinsä tai alkuperänsä kautta.

En siis julistaudu antirasistiksi. Tulevaisuudessa Kajaanin kaupunginkin tulisi miettiä, minkälaisiin kampanjoihin lähdetään mukaan. Vaikka tämä läpeensä politisoituneen kampanjan sylttytehdas on oikeusministeriössä, maalaisjärkeä soisi käytettävän.

Kirjoittaja on Kajaanin kaupunginvaltuuston jäsen.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä