Koti-Kajaani
Vapaaehtoisen puheenvuoro: Kuka pyörittää urheiluseuraa?
Papas on kajaanilainen salibandyyn erikoistunut urheiluseura. Seura on saanut alkunsa 90-luvun puolivälissä kaveriporukan ideasta. Sieltä seuran omaperäinen nimi onkin saanut alkunsa, kyseessä ei ole siis isäpappojen sähly, vaan nimi juontuu julkaisukelvottomasta lammennimestä.
Liki kolmekymmentä vuotta vanha seura tarjoaa sekä junioreille että aikuisillekin mahdollisuuden harrastaa salibandya. Seurasta löytyy eritasoisia joukkueita niin kilpamielellä liikkeellä oleville kuin harrastelijoillekin. Seurassa on tällä hetkellä 350 jäsentä.
Kehitystyön seura on ottanut vakavasti. Suurimpia muutoksia seuran toimintaan on tuonut kaksi kokoaikaista työntekijää. Viime vuosina on panostettu ohjauksen ja valmennuksen laatuun ja yhteisöllisyyden lisäämiseen erilaisten hankkeiden ja kehittämisprojektien avulla. Papas toimii myös Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian salibandyn vastuuseurana.
Viime vuonna Papas osallistui Kajaanin urheilukampushankkeen kautta urheiluseuratoiminnan kehittämisprosessiin, jonka myötä seura sai lisää työkaluja mm. arvojensa tarkasteluun. Seuran arvoja on kehitetty aiemminkin, mutta tällä kertaa ne muotoiltiin uusiksi koko yhteisön voimin.
Vaikka seuralla onkin palkattuja työntekijöitä, ei seura tulisi toimeen ilman vapaaehtoisiamme. Vapaaehtoiset toimivat joukkueiden taustoilla valmentajina, rahastonhoitajina, joukkueenjohtajina, huoltajina, autokuskeina, kahvilan myyjänä ja milloin missäkin roolissa. Vapaaehtoiset ovat usein junioreiden vanhempia, sukulaisia, ystäviä tai henkeen ja vereen lajiin ja seuraan sitoutuneita henkilöitä.
Seuran taustalla toimii täysin vapaehtoisvoimin hallitus, joka tekee suurelle yleisölle näkymätöntä työtä. Hallitus huolehtii mm. joukkueiden ilmoittamisesta sarjoihin, vastaa taloudesta ja kehitystyöstä, mahdollistaa seuran jäsenilleen turvallisen toimintaympäristön sekä laadukkaan valmennuksen.
Kuulostaa armottomalta työkentältä; kukapa haluaa vapaa-ajallaan hoitaa muita kuin omia laskuja tai myydä keksipaketteja naapureille. Kyse ei olekaan siitä, mitä minä saan, vaan mitä me saamme yhteisönä. Yhteisöllisyyden kautta voimme saavuttaa asioita, jotka ovat suurempia kuin yksittäisen henkilön mahdollistamana. Yhdessä toimien voimme tarjota arvojensa mukaisesti toimivan seuran.
Vapaaehtoisten avulla mahdollistamme sen, että salibandya voi harrastaa ikään, sukupuoleen ja taloustilanteeseen katsomatta. Ilman vapaaehtoisia toiminta kallistuisi merkittävästi ja toiminnan laatu kärsisi. Osalla motivaationa toimii oman lapsen pelaaminen tai omiin harrastusmaksuihin vaikuttaminen. Osa haluaa antaa takaisin yhteisölle jotain vastineeksi siitä, mitä ovat vuosien varrella saaneet omaan muistorasiaansa. Papas on yhteisö, Papas on perhe.
Hyvä, parempi, Papas!
varapuheenjohtaja29Papas ry
Katariina Hentilä