Kotimaa

Viking Line irtisanoo nyt 180 maahenkilöstöstä, ja aiemmin on vähennetty jo yli 130 – ''Joudumme aloittamaan uudella tavalla, kun pandemia on voitettu''

"Koronapandemia on ollut lamauttava matkustajavarustamoille, ja valitettavasti monet Vikingin työntekijät joutuvat nyt henkilökohtaisesti kohtaamaan sen taloudelliset vaikutukset", toimitusjohtaja Jan Hanses toteaa.

Viking Line vähentää yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena yhteensä 180 virkaa. Yt-neuvottelut päättyivät perjantaina. Neuvottelut koskivat yhtiön koko 570 hengen maahenkilöstöä Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Ahvenanmaalla.

Neuvottelut vaikuttivat lähes 200 henkilöön, ja henkilöstövähennys on yhteensä 180 virkaa. Noin 70 työntekijälle tarjotaan uusia työtehtäviä ja työehtoja. Henkilöstövähennysten lisäksi suurin osa Viking Linen maa- ja merihenkilöstöstä on edelleen lomautettuna osa-aikaisesti tai kokonaan.

Toimenpiteet ovat johtaneet tiettyjen toimintojen uudelleenjärjestelyyn, vähennyksiin, keskittämiseen ja tehostamiseen sekä joidenkin työntekijöiden toimenkuvien muutoksiin, jotta yhtiö voi paremmin vastata nykyisiin ja tuleviin tarpeisiinsa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viking Line sai perjantaina päätökseen Suomen ja Ahvenanmaan maahenkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelut aloitettiin 1. syyskuuta.

Vastaavat neuvottelut Ruotsin maahenkilöstön kanssa päättyivät syyskuun puolivälissä, ja Virossa neuvottelut arvioidaan saatavan valmiiksi lokakuun loppuun mennessä.

Korona on heikentänyt vakavasti toimintaedellytyksiä

Viking Line kertoo tiedotteessaan, että meneillään oleva koronaviruspandemia on heikentänyt vakavasti konsernin toimintaedellytyksiä ja vaatii toimenpiteitä kustannusten pienentämiseksi.

Siksi yhtiö järjestelee maaorganisaation toimintoja uudelleen saavuttaakseen säästöjä, tehostaakseen toimintaa sekä turvatakseen yhtiön tulevan kilpailukyvyn ja taloudellisen aseman.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhtiö toteaa, että maaliskuusta 2020 alkaen toimintaa ovat leimanneet matkustusrajoitukset, joiden käyttöönoton seurauksena matkustaminen on vähentynyt markkinoilla.

Vallitsevan pandemiatilanteen perusteella Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Viron välistä matkustamista koskevat rajoitukset ovat edelleen voimassa.

Vaikutus kansainvälisillä markkinoilla on myös ollut merkittävä. Yhtiön mukaan nykytilanteessa on vaikea arvioida, kuinka kauan koronaviruspandemia tulee kestämään ja miten se vaikuttaa Viking Linen tulokseen, rahoitusasemaan ja kassavirtaan tulevaisuudessa.

– Koronapandemia on ollut lamauttava matkustajavarustamoille, ja valitettavasti monet Vikingin työntekijät joutuvat nyt henkilökohtaisesti kohtaamaan sen taloudelliset vaikutukset. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta, mutta on väistämätöntä, toimitusjohtaja Jan Hanses toteaa tiedotteessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tässä haasteellisessa tilanteessa sopeuttamistoimet ovat valitettavasti välttämättömiä yhtiön tulevaisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Joudumme aloittamaan toiminnan uudella tavalla, kun pandemia on voitettu. On tärkeää, että olemme kilpailukykyisiä elpymisen alkaessa, Hanses jatkaa.

Meripuolella Ruotsin lipun alla purjehtivalla Viking Cinderellalla neuvottelut päättyivät lokakuussa, minkä seurauksena vähennettiin 76 virkaa. Osalle heistä voidaan tarjota töitä muissa tehtävissä.

Viron lipun alla purjehtivalla Viking XPRS:lla henkilöstön vähentämistä koskevat neuvottelut ovat päättyneet ja niiden seurauksena vähennettiin 56 virkaa.

Tallink Silja aloitti yt:t lokakuun alussa

Viking Linen kilpailija Tallink Silja puolestaan kertoi lokakuun alussa aloittavansa Suomessa yhteistoimintaneuvottelut maahenkilöstönsä kanssa. Taustalla ovat koronaviruspandemia ja matkustusrajoitukset.

Yt-neuvottelujen piirissä on noin 370 maatoimintojen työntekijää. Arvioitu vähennystarve oli tuolloin 120 työpaikkaa.

Lisäksi satojen työntekijöiden lomautusten kerrottiin jatkuvan. Aiemmin syksyllä Tallink tiedotti Viron ja Latvian toimintoja koskevista yt-neuvotteluista.

Viking Linen mukaan nykytilanteessa on vaikea arvioida, kuinka kauan pandemia tulee kestämään ja miten se vaikuttaa varustamon tulokseen, rahoitusasemaan ja kassavirtaan tulevaisuudessa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä