Paikallisuutiset

VT22:lla isoin päällystysurakka – Kainuun tieremontit vähenevät ensi kesänä

Ensi kesänä uutta pintaa vedetään valtatie 22:lle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tulevana kesänä korjataan jälleen Kainuun maanteitä, mutta pienemmällä volyymilla kuin viime kesänä. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen tienpidon asiantuntija Ari Junkkari kertoo, että syynä on rahan puute.

Korjausinvestointeihin on varattu kuluvaksi vuodeksi 23 miljoonaa euroa eli 11 miljoonaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Volyymia laskee myös kustannusten raju nousu.

– Lisäksi öljyn hinnannousu vaikuttaa suoraan asfaltoinnin kustannuksiin eli bitumin hinta nousee, Junkkari kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ensi kesänä ely-keskuksen suurin kohde Kainuussa on valtatie 22:n päällystystyö Paltamon ja Vaalan välillä. Ely uusii pintaa 24 kilometrin pituudelta. Valtatie 22 oli remontissa jo viime kesänä Vaalan ja Oulun välillä. Silloin päällysteitä korjattiin 44 kilometrin matkalta.

Toinen isompi kunnostustyö on jalkakäytävien ja pyöräteiden päällystäminen Sotkamossa ja Kajaanissa. Ely päällystää noin 20 kilometriä kevyen liikenteen väyliä.

– Urakat ovat vielä kilpailutuksessa. Kahden isomman kohteen lisäksi muuten tehdään pääosin paikkauksia, Junkkari kertoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä