Pääkirjoitus: Niin mukavia kuin hellepäivät ja lämpöennätykset ovatkin, ne eivät kuulu hyviin uutisiin
Näin kainuulaistaustaiset finalistit Hanna Hirvonen ja Markku Uhlbäck valmistautuvat tuleviin Tangomarkkinoihin
Kainuun seurakunnissa ei vielä tiedetä, rangaistaisiinko hiippakunnassa sateenkaariparin vihkimisestä
Hyrynsalmella kisataan jälleen suofutiksen maailmanmestaruudesta – tällä kertaa järjestetään myös suoryömimisen MM-kisat
Googlen kuvausauton toiminta on aiheuttanut hämmästystä Kuhmossa: ”Selkeästi kotirauhan suojaamalla ydinalueella”
Aikamatka vuosikymmenten taakse – Puolangalla yli 30 vuotta sitten suljetussa Ainolan kaupassa osa tavaroista on edelleen entisillä sijoillaan