Jonna Pusa koki, ettei päiväkotityötä arvostettu ja muutti Espanjaan – Moni tekee töitä suomalaisyrityksille Aurinkorannikon lämmössä
Koronarokotteiden tilaamisesta on tulossa samanlaista rutiinia kuin influenssarokotteiden – vielä kaksi miljoonaa annosta on menossa roskikseen
Ikääntyneiden ja riskiryhmäläisten kannattaa ottaa pikaisesti koronan tehosterokotus – epidemia on jo alkanut
Edellinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen haastoi seuraajansa varautumaan uuteen kriisiin – Hallitus arvioi erillisen pandemialain tarvetta
Krista Kiurun tilinpäätös hallituskaudesta: "Vastuunkantajia ei ollut koronakriisissä jonoksi asti" – Koronaministerin titteli tuntui silti liian kovalta
Neljänsiä koronarokotuksia tuskin suositellaan alle 60-vuotiaille - HUS:in Asko Järvisen mielestä muutaman lääkärin ulostulo koko kansan rokottamisen puolesta hämärtää kokonaiskuvaa tautitilanteesta
Korona vei voimat niin, ettei lusikka pysynyt kädessä – rokottamaton kajaanilaisnainen päätyi hengityskoneeseen ja kuukauden sairaalareissulle
Kainuuseen siirrettiin yli sata koronaan sairastunutta ja altistunutta ulkomaalaista poimijaa – pandemiapäällikön mukaan siirto on perusteltu ja hyväksyttävissä
Kajaanissa käytössä kiihtymisvaiheen ohjeet – kouluissa kuudesluokkalaiset ja sitä vanhemmat käyttävät maskia
Viikonloppuna useita uusia koronatartuntoja – Sote: Kainuun kiihtymistiedot toimitettiin ministeriöön asianmukaisesti ja ilman epäselvyyksiä
Äiti jos kuka on brunssin arvoinen – tässä kaksi piirakkavaihtoehtoa valmistaikinasta ja kahdenlaista raikasta salaattia
”Joka puolelta puristi, paniikki valtasi kropan ja päänupin” – Mikko Uusitalo haki yli satavuotiaan yrityksensä konkurssiin ja kertoo nyt, miten kaikki tapahtui
Retkeilijöiden taukopaikkoja ei karsita ainakaan vielä tulevana kesänä – uhka ei ole kuitenkaan kaikonnut