Nyt viimeistään kannattaa kaivaa pulkat ja tanssikengät esille – viikonloppu Kajaanissa on täynnä tapahtumia
Reportaasi: Näin Suomen liikkuvimmassa kunnassa Sotkamossa liikutaan – ”Minusta on ihan mahtava fiilis se, että saat auttaa ihmisiä liikkumaan”
Luontoliikunta on todella toiminnan ytimessä – Sotkamo on päässyt liikkuvinta kuntaa etsivän kisan finaaliin
Sini Sangi ja Tomi Virtanen aikovat kiertää kaikki Suomen kansallispuistot – He antavat retkeilyyn myös omat vinkkinsä
Van!: Hyvä kaupunki huomioi lapset – Kajaanin uudistetulle torille sopisi enemmänkin kuin kaksi kiikkua
”Ensimmäinen kerta, eikä ollut viimeinen” Vuokatin Vaellukselle uskaltautui sateesta huolimatta noin 250 innokasta
Hyrynsalmen kuntoporrashanke on loppusilausta vaille valmis ‒ viralliset avajaiset on määrä järjestää syyskuussa
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Rami Karjalainen edustaa Otanmäen koulua Nuorten parlamentissa – oppilaat haluavat esittää kysymyksen Googlen datakeskuksesta