Mielipiteet
Aluevaaliehdokkaan mielipide: Nuorten mielellä on väliä meille jokaiselle
Mielenterveysongelmat koskettavat jokaista suomalaista vähintää läheisten kautta. Siksi jokaista meistä tulisi myös kiinnostaa mielenterveyden tukeminen, ongelmien ennaltaehkäisy ja sairastuneiden laadukas hoito. On meidän kaikkien yhteinen asia, millä tasolla palvelut ovat ja saako jokainen tarvitsemansa tuen ja avun.
Voin paljastaa, että parantamisen varaa riittää. Jo kolme vuotta sitten ollaan oltu huolissaan "mielenterveyden aikapommista", ja viime syksynä julkaistujen uusien tutkimusten tulokset näyttävät tilanteen pahentuneen entisestään.
Lasten ja nuorten yksinäisyys on lisääntynyt kaikissa ikäluokissa, erityisesti tyttöjen keskuudessa. Yhä useampi kärsii kohtalaisista tai vaikeista ahdistusoireista, tytöistä jo joka kolmas.
Asiantuntijat uskovat taustalla vaikuttavan muun muassa suorituskeskeisen yhteiskunnan vaatimukset. Pitäisi tietää jo hirveän varhain, mitä haluaa tehdä isona. Varsinkin, jos haaveissa on kouluttautua korkealle. Nuoren kehitykselle tärkeälle haahuilulle ja hengailulle jää vähemmän tilaa, kun päivät täyttyvät opiskelun paineista. Nuoret ovat myös hyvin perillä maailmanpolitiikasta, ja esimerkiksi ilmastonmuutos ja koronapandemia ahdistaa monia.
Miten pitkään jatkuneet poikkeusajat, elämän epävarmuus ja etäopiskelu tulevat vaikuttamaan pidemmällä aikavälillä? Sitä on vaikea ennustaa.
Kainuun soten Mukana elämässä -hanke selvitti viime syksynä kainuulaisten nuorten mielenterveyden tilannetta sekä nuorten omia toiveita ja ajatuksia mielenterveyden vahvistamiseksi. Kyselyyn vastanneista noin 15 prosentilla on ollut viime aikoina itsetuhoisia ajatuksia.
Jokaisessa koululuokassa istuu siis kolme oppilasta, joka on ajatellut itsensä satuttamista. Heistä yli puolet ei ole kertonut ajatuksistaan kenellekään.
"Apua toivotaan saatavan helposti ja nopeasti, läheltä arkea omalta koululta kuraattorilta, miekkarilta tai psykologilta. Nuoret kaipaavat kahdenkeskistä kohtaamista kasvokkain."
Nuorten oma näkemys mielenterveyden tukemiseen on yksinkertainen. Apua toivotaan saatavan helposti ja nopeasti, läheltä arkea omalta koululta kuraattorilta, miekkarilta tai psykologilta. Nuoret kaipaavat kahdenkeskistä kohtaamista kasvokkain.
Myös kodin ja koulun yhteistyötä, vanhempien mukaan ottamista, pidetään hyvänä asiana. Kun apua on saatavilla varhaisessa vaiheessa, ongelmiin on helpompi puuttua.
Meidän on viimein aika löytää tahtotila laittaa panostuksia mielenterveyteen. Ei auta enää odotella, katsoa tilanteen kehittymistä ja toivoa parasta vaan tarvitaan konkreettisia toimia.
Tähän on hyvä mahdollisuus nyt sote-uudistuksen yhteydessä. Painopiste tulee siirtää korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn. Lisäämällä kapasiteettia varhaisen tuen palveluissa kouluilla, perhetyössä ja terveyskeskuksissa, voidaan vähentää kustannuksia erikoissairaanhoidosta ja lastensuojelusta. Ja tärkeimpänä tukea nuoria silloin, kun he apua tarvitsevat.
Saara Karjalainen
sairaanhoitaja (AMK)
aluevaaliehdokas (vas.)
Kajaani