Urheilu
Ilkka Herola jäi mäessä lähes kolmen minuutin päähän "Paska hyppy"
Zhangjiakou
Yhdistetyn suomalainen ykkösmies Ilkka Herola joutuu jokseenkin toivottomasta asemasta olympialaisten suurmäen kilpailun hiihto-osuudelle. Herola jäi Zhangjiakoun HS140-mäessä 117,5 metriin ja joutuu 10 kilometrin hiihtoon sijalta 25.
Ero kärkeen on kaksi minuuttia 56 sekuntia.
– Paska hyppy, Herola tiivisti aatoksensa mäkisuorituksesta.
Herolan ponnistus suuntautui hyppyrin keulalla pystyyn, mikä vei vauhdin ja samalla pituuden ilmalennosta.
Hiihtosuksien testaukseen mäkistadionilta kiirehtinyt Herola ei intoutunut miettimään hyppyään eikä lähtöpaikkaansa hiihto-osuudella.
– Ei kiinnosta enempää analysoida, eikä vetoavullakaan ole juuri väliä, kun lähtöpaikka on tällainen ja ero kärkeen minuutteja, Herola ilmoitti.
Herola saavutti viime talvena MM-hopean Oberstdorfin kisojen normaalimäessä. Pekingin talviolympialaisten normaalimäen kilpailussa hän sijoittui kuudenneksi.
Viisi metriä hukkaan
Eero Hirvonen lähtee hiihtoon viisi sekuntia Herolaa myöhemmin sijalta 26. Hirvonen liidätti hyppynsä 123 metriin.
– Hyppy oli paremmasta päästä, mitä minulla on täällä isossa mäessä ollut, Hirvonen totesi.
– Ei se mikään huippusuoritus ollut, mutta ei sellaista voinut nyt odottaakaan. Hyppy kääntyi kummulla kieroon, mikä verotti hypystä ainakin viisi metriä. Se ärsyttää.
Arttu Mäkiaho oli 121 metrin hypyllä 28:s ja flunssaisen Perttu Reposen kilpailussa korvannut Otto Niittykoski 118 metrin hypyllä 37:s. Mäkiaho on kolmen ja puolen minuutin päässä kärjessä ja Niittykoski neljän minuutin päässä.
– Ponnistus jäi lyhyelle matkalle ja kääntyi kieroon, Mäkiaho harmitteli.
– Se vei vauhtia.
Mäkiaho harmitteli sitä, että ero sopivaan hiihtoporukkaan kasvoi lähes puoleen minuuttiin.
– Meni vähän kuin normaalimäen kilpailussa. Pitää yrittää yksin sitä porukkaa kiinni, Mäkiaho totesi.
Nopea komennus
Niittykoski sai tietää edellisiltana, että hän saattaa sittenkin päästä kilpailemaan Pekingin kisoissa. Työvuoro varmistui puoliltapäivin ennen kilpailua.
– On kunnia päästä edustamaan olympialaisissa, mutta valitettavasti en ole nyt parhaassa kunnossani. Siinä mielessä on vähän ristiriitaiset tunnelmat, Niittykoski kertoi.
Niittykoski ei tavoittanut normaalia kilpailutunnelmaa hankalassa tilanteessaan.
– Jos suomalainen pääsee olympialaisiin, kisoihin ei koskaan lähdetä vain osallistumaan. Minun kohdallani kuitenkin tuntuu vähän sellaiselta, Niittykoski tunnusti.
Hän ei halua kokea samaa toista kertaa.
– Seuraaviin rengaskisoihin (olympialaiset) en lähde näin huonossa kunnossa, Niittykoski vakuutti.
Riiber johtaa
Yhdistetyn hiihto-osuus alkaa kello 18.30 Suomen aikaa. Hiihtoon starttaa ensimmäisenä norjalainen maailmanmestari Jarl Magnus Riiber juuri ennen Viron Kristjan Ilvestä. Molemmat vapautuivat viime tingassa kilpailuun koronakaranteenista.
Normaalimäen kilpailun kärkikaksikko, Saksan Vinzenz Geiger ja Norjan Jörgen Graabak, lähtee hiihtoon parin minuutin päässä keulasta sijoilla 14 ja 12.